Running Diaries

On aika panna mahtava juoksuvuosi pakettiin. Alla olevat kuvat kertovat hienoista saavutuksista ja pienoisesta epäonnestakin, jotka vuoteen mahtuivat. Tänä vuonna olen juossut myös enemmän kuin koskaan: ennätykselliset 1 516 kilometriä. Jos nälkä ei lopu syödessä, ei liioin sammu juoksuhimo juostessa! Alan vasta päästä jyvälle, mistä lajissa on kysymys. Käänteentekevää oli hierojan ryhtyminen treenieni valmentajaksi ja laatijaksi kisakauden ensimmäisen tapahtuman, Turku City Runin, jälkeen. Harjoittelemiseen tuli uudenlainen rytmi, ja itseltäni keveni vastuu, kun joku muu alkoi suunnitella harjoitusteni sisältöä ja seurata kehittymistäni. Kesällä treenaaminen parani entisestään, kun sain harjoituskumppanikseni hyvän ystäväni Mariannen. Kummasti kaameat vetoharjoituksetkin taittuvat kevyemmin, kun on hyvää seuraa. Vuoteen mahtui monia hyviä kisoja: 9.5. Turku City Run 21,1K 1:55:43 24.5. Raisio Trail Run 10K maasto 55:16 27.6. Paavo Nurmi Marathon 42,2K 4:15:18

Joululahjaksi saadut kompressiotrikoot hyviksi todetut. Joulupäivänä ves' oli sysmustaa. Halistenkoskella tunnelma oli suorastaan maisemallinen. Joulupäivän lenkin speksit. Hyvää joulua kaikille lukijoille! Maltoin olla kolme päivää tekemättä mitään - taikka paremminkin sanottuna olemaan urheilematta - joulun alla "tekemättä mitään" ei ihan vastaa totuutta. Tiistaista torstaihin en kuitenkaan hikoillut kertaakaan lenkkareissa, mutta tänään perjantaina katkesi kamelin selkä ja oli päästävä myrskyn silmään. Ajatuksena oli juosta kevyt kymppi loppua kohden kiihdytellen, mutta juoksu kulki alusta lähtien vähän turhan kovaa, eikä lopputulos niin kevyt ollutkaan. Huomiseksi on suunnitteilla pitkis, otetaan silloin rennommin. Viime viikko oli rankin treeniviikko pitkiin aikoihin, ja raskaammaksi sen teki seitsenpäiväinen työviikko. Onneksi olen saanut koko jouluviikon huilata kotona, ja treeneistäkin on ollut vapaata. Kerrataan kui

Vuoden lopun paras oivallus. Jankutan taas tämänsyksyisestä pakkolevostani, mutta kun siitä oli oikeasti hyötyä. Myös henkisesti. Mietin nimittäin treenaamistani syvällisemmin ja tajusin, että olen harjoitellut liian kovaa. Olen uskotellut itselleni olevani paremmassa kunnossa, pystyväni kovempiin vauhteihin ja parempiin tuloksiin. Vetoharjoitukset olen tehnyt seurassa, joka on minua nopeampi. Tämä on lisännyt vettä myllyyni ja saanut minut lähtemään harjoituksiin liian kovaa. Kehittymiselle ja kunnon kasvamiselle ei ole hyväksi, että rääkkää kehoaan treenistä toiseen maksimikestävyysalueella. Vetoharjoitukset eivät ole tuoneet minulle itseluottamusta, kun olen lähes järjestäen joutunut luovuttamaan lopussa, eli olen tehnyt ensimmäiset vedot omalle tasolleni liian kovaa. Sitten ei olekaan jaksanut enää kiristää tahtia, ja lopussa on ollut ihan puhki. Onnistumisen kokemusta ei ole tullut.  Kesän ja alkusyksyn hakkasin päätäni seinään ja ihmettelin, kun kuntoni ei tu

Juoksija pimeydessä. Itsenäisyyspäivän pitkis. Lenkki kulki hyvin hapekkaassa säässä, saavutin jopa runner's highn! Samppalinnan maauimala talviasussa. Melko harmaata näin joulukuussa. Reitti on mahtava jokirantaa Koroisilta kohti keskustaa kulkeva tie. Vähän edempänä tie katkesi tulvivan joen vuoksi. Juoksemisesta on tullut osa minua. Jos en pääse juoksemaan, minusta tuntuu kuin flunssa olisi vienyt ääneni tai kuume sitoisi minut sänkyyni. Hengitän juoksemisesta. Mutta samalla juokseminen on muuttunut yhtä itsestäänselväksi kuin hengittäminen. Hengittämistä harvoin huomaa ennen kuin se vaikeutuu, se on itsestäänselvyys. Siksi kamppaileminen reistailevan pohkeen kanssa on saanut arvostukseni juoksemista kohtaan tänä syksynä korostumaan entisestään. Olen alkanut pitää pitkäjänteistä työtä arvossaan ja ymmärtänyt, että kehitys tapahtuu hitaasti, ei yhtäkkiä. Kuvittelin viime keväänä, että vasta alkanut vauhtikestävyystreenaami

Nämä lukemat tekivät juoksijan iloiseksi. Istumatyöläiselle maistuu työpäivän päätteeksi kunnon juoksutreenit. Aioin kirjoittaa tämän kirjoituksen jo pari viikkoa sitten, mutta yllättäen mentiinkin takapakkia pohkeen kanssa. Niinpä odottelin kaikessa hiljaisuudessa, että jalka alkaa parantua, koska jollakin taikauskoisella tavalla ajattelen, että jos puhun ongelmista liikaa ääneen, ne tulevat vielä vahvemmin todeksi. Eilisen lenkin jälkeen uskaltaa jo vähän puhua. Kerrattakoon siis, että liian kovan treenin seurauksena oikeassa pohkeessani tapahtui jonkinasteinen pieni revähdys kesken pk-lenkin 14.10. keskiviikkona. Olin juoksemassa Pääskyvuoren kuntoradan jyrkintä ylämäkeä, ja krampissa ollut jalka ei kestänyt ponnistusta. Kipu oli niin viiltävä, että juoksusta ei sen jälkeen tullut mitään, käveleminenkin teki kipeää. Onneksi tajusin kotona laittaa jalkaan nopeasti kylmää, ja vauriot jäivät siksi vähäisemmiksi. Portaiden kulkeminen varsinkin alaspäin sattui vielä seur

Kuhankuonon retkeilyreitillä lapsetkin pääsevät tepastelemaan pitkospuita pitkin. Moni ystäväni on sanonut kuluvan syksyn olleen jotenkin raskas ja väsyttävä. Silti samalla on ollut aurinkoisin ja kaunein syksy, mitä vuosikausiin muistan kokeneeni. Rannikkosedulla vuoden loppua kohden tihenevä pimeys tekee tietysti tehtävänsä ja hivuttaa ihmismielenkin pikkuhiljaa tilaan, jossa kaipaa vain unta ja rauhaa. Myös itselläni syksy on ollut kamppailua liiallisten velvoitteiden ristipaneessa. Nautin siitä, että päiväni ovat täynnä ohjelmaa, ja paineen alla toimintakykyni on parhaimmillaan. Liian pitkään ajanpuutteen vuoksi tekemättä roikkuvat tehtävät rasittavat kuitenkin mieltä, ja seurauksena kehokin alkaa ylikuormittua. Minulla tämä on johtanut pohkeeni prakaamiseen ja muutamaan ikävään flunssaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan toimivani intuitioni mukaan. Olen huomannut, että luonnossa ja metsässä liikkuessani saavutan nopeimmin rauhallisen olon ja seestyneen mi

Joulujuoksuun voi osallistua maksamalla vapaavalintaisen maksun Pelastakaa lapset ry:n tilille. Nyt seuraa mainos! Ja minkälainen! Turkulaisilla juoksuharrastajilla on mahdollisuus yhdistää rento kimppalenkki hyväntekeväisyyteen mitä kauneimmissa maisemissa. Itsenäisyyspäivän aattona, 5. joulukuuta juostaan turkulaisten ikioma hyväntekeväisyysjuoksu, jonka järjestävät yhteistyössä Krista M. -, Kaksi yhden hinnalla - ja Juosten maailman ääriin  -blogien pitäjät. Tapahtuman taustalla on Helsingissä samaan aikaan juostava Joulujuoksu, jonka järjestää Pelastakaa lapset ry. Samalla idealla tehdään hyvää myös Turussa. Omavalintaisen osallistumismaksun voi maksaa täältä löytyviä ohjeita seuraamalla Pelastakaa lapset ry:n tilille. Turkulaisten joulujuoksu starttaa Turun tuomiokirkolta kello 14.00. Reitti kulkee Tuomiokirkkosillan yli jokirantaa pitkin aina Varvintorille saakka, jossa käännytään, ylitetään Martinsilta ja juostaan joen toista puolta takaisin Tuomiokirkolle. Matkan pituud

Tottakai sairastuin pohjerevähdyksen jälkeen flunssaan. Kurkku alkoi karheutua, ja siitä tiedän aina, että se on menoa nyt, kiertotietä tervehtymiseen ei ole. Nieleminen sattuikin sitten viisi päivää yhtä soittoa - mikä oli hivenen kummallista, kun kuumetta ei ollut, ei liioin yskää eikä nuhaa. Joka tapauksessa heräsin kipuun kesken yöunienkin, ja se oli niin voimakasta, että nielaisemiseen piti ihan keskittyä. Mutta miten mahtava olikaan päivä, kun ei sattunut enää niin paljon! Sitten paraninkin nopeasti, eikä kiusaksi jäänyt ikävää jälkitautia. Ensimmäisen kerran pääsin lenkille viime viikon sunnuntaina, kun juoksemattomia päiviä oli takana peräti 24. Oli ihanan hapekas ilma, pientä sadetta tihuutti harmaan maiseman ylle. Plusasteita vajaat kymmenen, täydellinen juoksusää siis! Päätin aloittaa varovaisesti, sillä halusin tunnustella jalkani kestävyyttä ennen kuin se menisi epähuomiossa uudestaan. Heti ensimmäisellä askeleella huomasin, että siihen ei enää satu, pohje oli aivan ku

Tämä syksy on ollut hieman vaikea. Sanoisin haastava, mutta ensinnäkin inhoan sitä sanaa, ja toiseksi ei tässä mitään haasteita ole ollut. Olen vain ollut yksinkertaisesti koko ajan enemmän tai vähemmän kipeä. Tai ainakin sen tuntuu siltä. Vähän reilu kuukausi sitten olin sellaisessa lapsilta saadussa flunssassa, joka ei kaada petiin mutta vie voimat, eikä juoksutreeneistä tullut oikein mitään. Parannuttuani treenasinkin sitten kahta kauheammin, koska sain pohkeeni aivan kramppiin ja niinpä toinen pohkeeni revähti. Epäilen lääkärin tavoin, että jalassani on revähtänyt vain joitakin lihassäikeitä, koska paraneminen on edennyt nopeasti eikä pohje missään vaiheessa ole ollut ihan älyttömän kipeä. Mutta juoksutaukoa on taustalla nyt kokonaiset 18 päivää! Näin pitkää paussia ei ole ollut sitten joulukuun 2013, jolloin aloin taas juosta kuopuksen syntymän jälkeen. Mutta nyt vihdoinkin tuntuu siltä, että jalka alkaa olla oireeton! Tänään huomasin kulkevani portaissa ilma

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen

Siellä se häämöttää, mäkijuoksumäki. Harvinaisen upea lokakuu. Auranlaakson mäki alaspäin. Nyt on takana yksi hyvä treeni ja kaksi harvinaisen kammottavaa, joiden seurauksena oikea pohkeeni on juoksukelvoton. Vaikka treenit ovat helmikuusta tähän päivään saakka pikkuhiljaa koventuneet, koskaan aikaisemmin jalkani eivät ole menneet näin jumiin, etten ihan oikeasti pystyisi juoksemaan. Aloitetaan kuitenkin siitä hyvästä treenistä. Viime lauantaina tein viimeisen harjoituksen, joka minulle oli määrätty yksin tehtäväksi, kun en päässyt osallistumaan yhteistreeneihin iltavuoroviikkoni vuoksi. Oli määrä juosta 6 - 7 mäkivetoa Aurajoen yläjuoksulla, jossa on sopiva kovapohjainen ja melko jyrkkä mäki. Verkkailin ensin rauhaksiin kolmisen kilsaa, tein liikkuvuudet ja kiihdytykset sekä venyttelin, jotta sain kroppani lämpimäksi, oli nimittäin melkoisen kylmä, ja tuuli vielä tehosti vaikutelmaa. Kun olin valmis hölkkäämään mäen alas ryhtyäkseni tositoimiin, sieltä juurelta alkoi