Running Diaries

On täällä jo toivuttu viime lauantain megapitkiksestä, vaikka hiljaiseloa on piisannutkin. Aloitan tämänkertaisen turinointini juurikin siitä kolmenkympin pinnistyksestä, mutta muutakin asiaa on luvassa. Lauantainen keli oli aika mukava, tai en ainakaan sään muista juoksuani mitenkään häirinneen. Oli pilvistä, eikä muistaakseni ainakaan tuullut liikaa. Treeniohjelmani mukaan vuorossa oli kolmenkympin pk-lenkki, jonka toisella kolmanneksella oli tarkoitus juosta viitisen kilometriä kovemmalla vauhdilla palaten taas tasavauhtiseen juoksuun. Edellisenä päivänä olin juossut vähän rivakamman pk-lenkin, ja mietin, miten on mahtanut kroppa palautua. Valitsin reitiksi lempimaisemani, eli suuntasin ensin Lausteelle, jossa kiersin 2,5 kilometrin kuntoradan 1,5 kertaa. Sitten käännyin Luolavuoreen, eli juoksin Luolavuoren kuplahallille asti noin 9 kilometriä, käännyin, ja juoksin matkan takaisin. Jossakin Katariinanlaakson jälkeen alkoi tuo nopea osuus, ja yllättävän rivakasti jalat nous

Uskaltaudun otsikoimaan kirjoitukseni noinkin mahtipontisella väitteellä, joka tuli mieleeni eilisellä lenkillä. Olen toki aikaisemminkin pyöritellyt samaa mielessäni, mutta paneudutaanpa siihen nyt hieman syvemmin.  Mikä tekee juoksusta kuninkuuslajin? Se on kestävyyslajeista rankin. Keho tekee kaiken työn tauotta itse, eikä juostessa ole mahdollisuutta lepohetkiin. Jos haluaa levätä, joutuu pysähtymään. Jos verrataan juoksemista vaikkapa uintiin, jo vesi elementtinä tekee lajista erilaisen. Vesi kannattelee kehoa, joten uimisessa työskentely on aivan toisenlaista. Vesi myös mahdollistaa kellumisen, jolloin on mahdollista vetää hetki henkeä. Pyöräillessä taas pyörät kuljettavat ajajaa eteenpäin, jolloin ihminen keskittyy pyörien pyörittämiseen. Välillä voi siinäkin huilata, jolloin pyörä kulkee itsekseen joko alamäessä tai ihmisen polkemaa vauhtia hyödyntäen.  Juoksijan keho joutuu muun muassa edellä mainittujen seikkojen vuoksi kovan rasituksen kohteeksi jokaisella tree

Havahduin yhtäkkiä tosiasiaan, että meikäläisen kisakausi alkaa kahden ja puolen viikon päästä. Jos siis aion puolimaratonilla tavoitella jotakin muutakin kuin viikon peruspitkää lenkkiä, pitänee hieman tutkailla valmistautumista koitokseen. Selailin tässä juuri läpi ohjeita parille viikolle ennen suoritusta, ja luulen, että vedän viimeisen (hieman tavallista lyhyemmän) pitkiksen viikkoa ennen kisaa. Siinä sitten viikolla pari kolme lyhyempää lenkkiä, joista yksi voisi olla vk-juoksu. Ja edellisenä päivänä kevyt vartin pituinen hölkkä, jotta jalat ovat auki.  Olen perinteisesti syönyt Blankon lammaspastaa päivää ennen kisoja, mutta nyt huomaan, että edellinen isompi hiilihydraattitankkaus kannattaakin tehdä jo torstaina, jos kisat ovat lauantaina. Näin siis toimitaan. On meinaan mittava ja maittava ateria tuo. Mutta nyt yhden erityismaininnan kautta treeneihin, joita on edellisen kirjoituksen jälkeen kertynyt kokonaiset neljä. Eilen nimittäin koitti päivä, jolloin minä sain t

Vuodenkierto on parhaimmillaan juuri nyt. Luonto herää. Tämä on ylistyskirjoitus hyville juoksublogeille, jotka pitävät minutkin innostuneena, uteliaana ja ennen kaikkea liikkeessä. Elämäntilanteeni vuoksi en ehdi osallistua juoksuvalmennukseen tai seuran toimintaan, kuten vaikkapa maratonkouluun tai Vauhtisammakon juoksukouluun. En ole ihan varma, olisivatko ne muutenkaan aivan minun juttuni, mutta ainakin valmentajalta saisi hyviä vinkkejä treeneihin ja tekniikkaan. Nyt olen pitkälti itseni ja tiedonjanoni varassa. Kuten olen maininnut, treeniohjelmani laati Runkeeper eli iphonen juoksutreenisovellus. Syötin omien taustatietojeni lisäksi sovellukseen tavoitteekseni juosta maratonin kesäkuun lopussa neljässä tunnissa. Ja siitäpä treeniohjelma napsahti valmiina luuriini. Ohjelmassa on treenikuvausten lisäksi myös muita vinkkejä, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin. Mutta sosiaalinen kaipuuni ja ehtymätön tiedonjanoni tyydyttyy pitkälti hienojen juoksublogien ansiosta,

Viimeksi jäätiin siihen, miltä juokseminen tuntuu, ja samalla kerroin tiistaisista 1,61 kilometrin vedoista. Niiden lisäksi viikkoon mahtui kolme treeniä, eli juoksin kaikkiaan lyhyehköt vedot, vk-lenkin, pk-lenkin ja pitkiksen. Sama kaava tuntuu toistuvan, ja kolmen kovan treeniviikon jälkeen ensi viikolla on vuorossa palautteluviikko, mikä sopii vallan mainiosti. Mutta nyt tämän viikon juoksuihin. Niihin mahtui mahtavaa onnistumisen tunnetta ja pienoinen pettymys, jota olen mielessäni yrittänyt purkaa, mistä se mahtoi johtua. Nappijuoksu tuli torstain vk-lenkillä. Oli määrä juosta 1,61 kilsaa alkuverryttelyksi, sitten 8,05 kilometriä nopeasti ohjevauhdilla 5:23 - 5:29 ja vielä loppuun 1,61 kilsan palauttelut. En ole koskaan juossut noin pitkää siivua vk-vauhdilla. Edellinen kympin juoksunikin on viime vuoden Masku Maratonilta huhtikuulta, ja aikani oli silloin päälle 56 minuuttia. Silloin en ollut treenannut erikseen vk-juoksua tai mitään muitakaan erikoisuuksia, olin vain

Hyvä ystäväni pyysi kirjoittamaan, miltä juokseminen kaikilla aisteilla arvioituna tuntuu. Yritin miettiä asiaa tänään, kun vuorossa oli melko kovatahtinen intervallijuoksu, ja tulin siihen tulokseen, että juokseminen tuntuu aina vähän erilaiselta.  Yleisesti eniten korostuu ehkä tuntoaisti. Jos kroppa on huonosti lämmitelty, kehon kaikki pienet jumit ja tukokset tulevat nopeasti esiin. Nilkat ovat jäykät, jalkateriä kivistää. Nyt tosin juoksen niin paljon, että nilkkojen jäykkyys ei ole enää vaivannut. Hengitys alkaa kulkea raskaammin, ja jos tuulee vastaan, se tekee nopeasti tepposet ja saa puuskuttamaan. Keuhkot kirvelevät. Jos ei malta aloittaa tarpeeksi hitaasti, parin ensimmäisen kilometrin juokseminen ei tunnu kivalta. Mutta jos alkuvauhti on rento, meno kiihtyy vähän kuin itsestään ja juoksu muuttuu matkan edetessä rullaavaksi ja kepeäksi. Kuuloaistin minulla täyttää aina musiikki. Ilman musiikkia juokseminen on paljon raskaampaa ja tylsempää. Kun pitkillä lenkeillä m

Parikymppisenä näin unta, jossa molemmat jalkani oli jouduttu amputoimaan polven yläpuolelta ja minä istuin pyörätuolissa. Ehdin saada välähdyksenomaisen aavistuksen, mitä tuollainen kohtalo saattaisi tarkoittaa. Sitä ei tietystikään voi ymmärtää kukaan muu kuin tilanteen läpikäynyt ihminen, mutta unessa ehdin ajatella, että siinä se nyt oli, elämäni kahdella terveellä jalalla liikkuen ja urheillen. Yhtäkkiä tunsin tulikuumaa poltetta jalkojeni tyngissä, ja samassa sääreni alkoivat helpotuksekseni kasvaa takaisin. Mikä onni ja autuus, puhumattakaan tunteesta, kun heräsin ja tajusin, että kaikki olikin vain hirvittävää painajaista. Loikkasin sängystäni iloisempana kuin koskaan, solmin lenkkikengät jalkaani ja lähdin juoksemaan. Tämä kokemus on säilynyt muistoissani tähän päivään saakka ja palautuu mieleeni aina aika ajoin. Se muistuttaa minua siitä, kuinka tärkeää on saada olla terve ihminen, jolla on neljä toimivaa raajaa. Pahin pelkoni pienestä asti on ollut, että halvaantuisi

Aloitetaanpa tällä kerralla vaikka ahneudesta, jolla tunnetusti on tulikivenkatkuinen loppu. Olen kai kertonut, että pyristelen terveellisessä ruokavaliossa yhden viikoittaisen herkkupäivän voimin. Tällä viikolla se oli torstaina, tosin pääsiäisen vuoksi herkuttelu jatkunee vielä tänään ja huomennakin. Teki mieli aivan törkeästi salmiakkia, ja pääsiäispyhiä varten tehdyllä megakauppareissulla nappasin karkkihyllystä pussin salmiakkia. E-koodeilla vahvistetuista irtokarkeista olen onnistunut pääsemään jotakuinkin kokonaan eroon, ja jos makeaa tekee mieli, se on useimmiten suklaata. Nyt oli kuitenkin saatava salmiakkia. En muista, koska viimeksi olisin mättänyt sisuksiini lähes pussillisen mustaa magiaa. Kielsin vieläpä muita pussin sisältöä himonneita koskemaan karkkeihin, jotta saisin syödä kaiken itse. Ahneuden palkkaa sain alkaa maksaa jo seuraavana yönä, kun heräsin pahaan oloon ja jouduin taistelemaan oksennusta vastaan. Koko seuraavan päivän ammoniumkloridin syövyttämä vat

Juoksutreenit etenevät vakaasti kuin VR:n juna. Joinakin kertoina jalka nousee kuin itsestään ja lenkkipolku huutaa luokseen. Kun taas toisina sitä pakottaa itsensä silkalla tahdonvoimalla eikä lenkkikään kulje ihan toivotulla tavalla. Olen huomannut, että parasta on, kun malttaa kuunnella itseään ja vaihtaa vaikka treenit seuraavalle päivälle, jos olo on ylitsepääsemättömän raskas ja vetämätön. Pikkuhiljaa sitä on alkanut tunnistaa saamattomuuden ja levon tarpeen tuntemusten erot. Treeniohjelmakin sanoo, että ei ole haitaksi, jos yksi juoksu joskus jää välistä, sillä se ei kehitä juoksukuntoa suuntaan jos toiseen. Toistaiseksi olen kaikki treenit juossut, ainoastaan kipeänä ollessani jäi neljä juoksua välistä, joista myöhemmin klaarasin yhden. Sunnuntaina edustin tahdonvoimakoulukuntaa ja revin vilttiin kääriytyneen, viluisen itseni sateiseen iltaan. Minun piti siirtää itseni paikasta a paikkaan b, ja viikon viimeinen lenkki tuli tehdyksi näin. Sade luonnollisesti herätti ai