Running Diaries

Voisiko kauniimpaa juoksumaisemaa toivoa? Aurajoen rantoja myötäilevä reitti on yksi Turun parhaista. Täällä vietetään lepopäivää. Tai no, saunavuoron jälkeen on luvassa kunnon venyttely- ja rullailusessio, koska näin kipeä kroppani ei ole tämän vuoden puolella vielä ollutkaan. Koko viikko on ollut aika kivulias, mutta korostan, että kipu on ollut tuota autuaaksi tekevää kipua, joka syntyy, kun kehoa on piiskattu tiukempiin treeneihin ja sellaiset lihakset, jotka ovat uinuneet vuosikausia, ovat joutuneet yllättäen töihin. Sunnuntaisen maastojuoksun jälkeen rullailin ja venyttelin jalkojani pitkään ja hartaasti, sillä erityisesti pohkeet tuntuivat maaston jäljiltä kireiltä ja kipeiltä. Maanantaina oli lepopäivä, mutta illalla tein vatsaa ja selkää sekä lisää rullailuja ja venyttelyjä. Tiistaina kävin juoksemassa palauttelevan 9 kilometrin lenkin keskivauhdilla 5:45 min/km, joka tuntui ihan hyvältä. Jalatkaan eivät olleet erityisen väsyneet enää. Lenkin jälkeen tunsin vasemman

Viime viikolla keskityin näköjään vetoihin. Oli ne pidemmät vedot (2000, 1500, 1000 ja 500) sekä mäkivedot tiistaina, sitten perjantaina parinsadan metrin vedot maksiminopeudella. Meillä oli saunavuoro alkuillasta, ja jos yksikseni olisin päättänyt mennä vielä sen jälkeen juoksemaan, tuskin olisin mennyt. Nyt luulin, että mukaan on tulossa toinenkin treenattava ja että ohjelmassa on jälleen mäkivetoja, mutta olimmekin sitten lopulta valmentajan kanssa kahdestaan. Suunnitelmat vaihtuivat, ja sain juosta 200 metrin vetoja maksiminopeudella. Lämmittelyksi 1,5 kilometrin hölkkä, aukkareita ja venyttelyitä. Ja sitten tositoimiin. Ajattelin, että kyllä nyt parisataa metriä juoksee täysillä, mutta aika tappavaahan se loppujen lopuksi oli! 150 metriä vielä meni, mutta sitten kuntopolku alkoi viettää hieman ylöspäin, ja maaston muutos tuntui saman tien jaloissa. Melko metka tunne, kun ei kerta kaikkiaan pääse lujempaa. Ensimmäistä kertaa treeni tuntui ihan tosissaan jaloissa ja läähätin kunn

Mäkivetojen jälkeen maistuu meinaan. Vauhtikestävyys on se, jota minun on treenattava lisää ja lisää ja lisää. Tiistaina vein lapset puistotädille ja menin  juoksemaan vetoja. Tarkoitus oli juosta 1,5 kilometrin verkka, jonka jälkeen kiihtyvällä vauhdilla 2000 m, 1500 m, 1000 m, 500 m sekä 2 x 200 m kahden minuutin palauttelulla. Palauttelu reipasta kävelyä. Hyvä, että sain juoksuharrastukseeni viimeistään nyt valmentajan, joka neuvoo, miten treenataan oikein. Aina ennen olin tehnyt palauttelut hölkällä, ja kuten kaikessa muussakin harjoittelussani, se ei riittänyt palauttamaan sykkeitäni riittävästi vetojen välissä. Lisäksi sykemittarin puuttuminen johti siihen, että treenasin vetoja aivan väärällä taktiikalla, kun minulla ei ollut tietoa tarkasta vauhdistani. Nyt asiat ovat paremmin Rahikaisella, ja treenaamiseni on saanut uutta pontta. Mielenkiintoista, että vauhdeilla, joilla vetoja tein, eivät niinkään väsyneet jalkani vaan hapenottokykyni sanoi sopimuksensa irti. Hapeno

Tässä vaiheessa olen aavistuksen irtautunut Runkeeperin treeniohjelmastani ja antanut mahdollisuuden myös muunlaisille harjoitteille. Yksin treenaamisessa on tietyt riskinsä, kuten epävarmuuden sietäminen, tekeekö kaiken oikein tai ainakin järkevimmällä tavalla. Onneksi on hieroja, joka entisenä kilpajuoksijana on edelleen niin omistautunut lajille, että tulee treenaamaan juoksusta innostunutta asiakastaan perjantai-iltana ihan hyvää hyvyyttään. Keskiviikkona uskaltauduin jo lenkille tunnustelemaan puolikkaalta palautuvia jalkojani. Väsyneet olivat, mutta rento kahdeksan kilometriä tuntui silti ihan mukavalta, etenkin kun loppupuolella poikkesin jälleen metsään hakemaan tuntumaa maastosta. Vähän oli liian märkää kaatosateiden jäljiltä. Torstaina menin salille ja tein jalkapainotteisen treenin juuri hierojan ohjeista. Tehokas oli! (Hätiköin salille tosin liian pian puolimaratonin jälkeen, olisi pitänyt jättää enemmän aikaa palautumiselle. Ei silti tuntunut pahalta.) Perjantai

No nyt on viimein palauduttu, totta tosiaan! Kaikki meni hyvin lauantaina varsinaisen rykäyksen jälkeen, kävimme mökilläkin ja tuli valvottua aika myöhään elokuvaa toljottaen. Venyttelin kyllä tunnollisesti ja rullailin. Keskityin nesteytykseen ja söin aimo annoksen makaronilaatikkoa. Olo oli sellainen kylläisen väsynyt, kuten hyvän juoksun jälkeen aina. Lauantai-illan autere mökillä Sunnuntaina koitti äitienpäivä, mutta vaikka sain velttoilla sängyssä pitkään, heräsin jo ennen kuutta. Kroppa heittelehti ylikierroksilla, ja olo oli väsynyt mutta normaali yhtä kaikki. Lasten kanssa metsäkävelyt ja muut, illalla uinnit. Syöminen ja juominen jäivät jotenkin heikoille kantimille, uinnin jälkeen saunassa 1,5-vuotias vaati tissiä, kuten tavallista. Kotiin päästessä alkoi viluttaa, ja iltaa kohden vilutus yltyi horkaksi. Niinpä sitä oltiin taas villasukat jalassa, villatakki päällä, peiton ja villasaalin alla hytisemässä. Yö vartin pätkissä, lihakset kolottaen. Arvioin tilani nest

Kyllä kelpaa, kun on kevät! Paras vuodenaika, ihan paras. No niin, nyt se on startattu, kisakausi! Ja hyvältä tuntuu. Mutta ensin on syytä kertoa keskiviikkoisesta hierojakäynnistä. Hieroja hieroi 45 minuuttia jalkojani, ja sen lisäksi, että se tuntui taivaalliselta, hän kertoi koko ajan kullanarvoisia vinkkejä valmistautumiseen ja harrastukseni eteenpäin viemiseen. Hierojani on entinen kilpajuoksija, joka vetää edelleen treenejä ja valmentaa juoksijoita. Hän kuunteli, miten olen kevään harjoitellut, minkälaisia harjoituksia olen tehnyt ja kyseli vetojen aikoja sekä kympin parasta aikaa (50:00, epävirallinen). Sanoi, että vaikka olen harjoitellut tavoitteellisesti vasta vähän aikaa, tunnun päässeen hyvin sisään lajiin ja ymmärtäneen, mistä juoksussa oikeastaan on kyse. Hän myös kehui kehitystäni lyhyessä ajassa ja arvioi sen ja aikojeni perusteella, että minulla on lahjoja juoksijana ja mahdollisuus kehittyä entistä paremmaksi. Ja sitä hän piti erinomaisen hyvänä merkkin

Nythän alkoi viimeinen piinaviikko. Nimittäin ennen vuoden ensimmäistä kisaa. Lauantaina on Turku City Run, jonne menen tämän vuoden ensimmäisen puolikkaani juoksemaan. Ajatukset ovat ristiriitaiset. Viime juoksut eivät ole kulkeneet niin hyvin kuin olisin toivonut, lisäksi juoksuasentoni on mietityttänyt liikaa. Siksi nautinnollisuus on ollut juoksusta viime päivinä kadoksissa, tai ainakin kehitykseni on jos ei huolestuttanut niin ainakin mietityttänyt kovasti. Toivon, että tämä himmailuviikko tekee terää ja saa minussa aikaan niin suuren juoksunnälän, että lauantaina en mietiskele vaan keskityn juoksemiseen. Olen nimittäin melkoisen hyvä stressaamaan. Tämän tavoitteellisen juoksuharjoittelemisen eteneminen ilman suurempia murheita onkin ollut minulle melko suuri yllätys. Olen suoriutunut aikaisemmin lähes mahdottomiksi arvioimistani treeneistä lähestulkoon puhtaasti. En ole liioin analysoinut ja arvioinut harjoittelemistani kuolettavan tylsästi tyhjäksi, olen vain toiminut ja e