Siirry pääsisältöön

Hyödyllinen hieroja ja opettavainen TCR

Kyllä kelpaa, kun on kevät! Paras vuodenaika, ihan paras.


No niin, nyt se on startattu, kisakausi! Ja hyvältä tuntuu. Mutta ensin on syytä kertoa keskiviikkoisesta hierojakäynnistä. Hieroja hieroi 45 minuuttia jalkojani, ja sen lisäksi, että se tuntui taivaalliselta, hän kertoi koko ajan kullanarvoisia vinkkejä valmistautumiseen ja harrastukseni eteenpäin viemiseen.

Hierojani on entinen kilpajuoksija, joka vetää edelleen treenejä ja valmentaa juoksijoita. Hän kuunteli, miten olen kevään harjoitellut, minkälaisia harjoituksia olen tehnyt ja kyseli vetojen aikoja sekä kympin parasta aikaa (50:00, epävirallinen). Sanoi, että vaikka olen harjoitellut tavoitteellisesti vasta vähän aikaa, tunnun päässeen hyvin sisään lajiin ja ymmärtäneen, mistä juoksussa oikeastaan on kyse. Hän myös kehui kehitystäni lyhyessä ajassa ja arvioi sen ja aikojeni perusteella, että minulla on lahjoja juoksijana ja mahdollisuus kehittyä entistä paremmaksi. Ja sitä hän piti erinomaisen hyvänä merkkinä, etten ole kovan harjoituskauden aikana kärsinyt lainkaan juoksijan vammoista.

Aikojeni perusteella hieroja arveli, että minun olisi mahdollista juosta puolimaraton peräti aikaan 1:45, jos pystyisin juoksemaan koko ajan viiden minuutin kilometrivauhdin tuntumassa. Itse ajattelin, etten tuohon aikaan kyllä taivu. Lämmittelyyn ja lantion vahvistamiseen hän antoi myös neuvokkaita vinkkejä ja piti myös hyvänä ajatuksena osallistua Runner's High Turku -porukan harjoituksiin. Hän sanoi itsekin vetävänsä erilaisia veto- ja porrastreenejä ja nappaavansa minut mielellään mukaan. I'm in! Todellakin. Koska nyt juokseminen on siirtynyt astetta vakavammalle tasolle, ja tunnen kaipaavani ammattilaisten ja asiantuntijoiden neuvoja, jotta osaan harjoitella oikein ja kehitykseni voi kehittyä.


4-vuotiaan pojan (ei kuvassa) kommentit mitalista: "Äiti, missä tämän juoksijan toinen käsi on? Onko tämä täti? Sillä ei ole tissejä!"


Ja sitten siihen varsinaiseen aiheeseen, eli kisakauden starttijuoksuun. Vielä hierojasta: hän oli sitä mieltä, että minun olisi ollut hyvä osallistua lyhyempiin juoksuihin kevään aikana, niitä kun Turussa ja Turun seudulla runsaasti on järjestetty ja järjestetään. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti, siitä pian lisää.

Koska kisa oli ensimmäinen, olin aivan huumassa kisatunnelmasta ja jännityksestä. Himmailuviikko oli myös tehnyt tehtävänsä, ihan kuumotti päästä juoksemaan. Ainut mietityttänyt asia oli miehen viikko sitten alkanut flunssa, jonka pelkäsin viime hetkeen asti tarttuvan minuunkin. Ja kisapäivän aamuna olin tuntevinani, että keuhkoputkessa aavistuksen kutitti. Se kyllä unohtui, kun pääsin kisa-alueelle lämmittelemään.

Jännitti juuri sopivalla tavalla, eli adrenaliinia oli sopivasti veressä, eikä melko kova tuulikaan huolestuttanut. Olin kisapaikalla tuntia ennen starttia, ja ehdin käydä riittävän monta kertaa vessassa, syödä banaanin ja lämmitellä huolella. Juoksin ensin viitisen minuuttia hidasta vauhtia, jonka jälkeen tein kuusi noin 50 metrin kiihdytystä. Sitten vielä loikkia, jalannostoja ja hyppyjä. Yhteinen lämmittely alkoi 11.40, se oli tosi tehokas ja hyvä. Sitten kello olikin jo 11.50, ja suuntasin vielä bajamajajonoon, joka oli... järjettömän pitkä! Vain kaksi bajamajaa, ja kansaa kuin pipoa. Pääsin sisään, kun kuuluttaja jo kuulutti, että kaksi minuuttia lähtöön. Naureskeltiin siinä, että kiva jos istuukin vessassa, kun pitäisi lähteä juoksemaan. Eikä pääse kopista ulos, vaan täytyy kaataa se ja hakata tiensä ulos. Ehdin lähtöviivalle kuitenkin, ja asetuin alkupään ja puolivälin väliin.

Taas tuli se tunne, kun lähtö koitti, laitoin musiikit päälle ja aloin painaa. Kylmät väreet menivät joka puolella kehoa ja herkistyin melkein kyyneliin, voi hyvänen aika. Ja porukka imaisi minut mukaansa, en edes huomannut juoksevani. Alkuvauhtini oli ihan järjetön. Annoin mennä vaan, vaikka tiesin, ettei vauhdissa ole mitään tolkkua, se oli pitkään 4:45 ja laski siitä vielä 4:35:een, Garminin mukaan oli nopeimmillaan jopa 4:28. Viiden kilsan kohdalle jatkoin, sitten vauhti aavistuksen hidastui ja asettui viiden minuutin kilometrivauhdin tuntumaan. Ajattelin, että katsotaan, mihin paukut riittävät, vaikka tiesin, että olin aloittanut liian lujaa ja se kostautuisi vielä. Seitsemän kilsan kohdalla tuntui siltä, että voitaisiinko aloittaa alusta, niin juoksisin vähän maltillisemmin.

Mutta ei se vauhti siitä sitten ihan kamalan hirveästi romahtanut, pitkään se oli 5:15 - 5:25, eikä juoksu tuntunut pahalta. 10 - 12 kilsan kohdalla masensi vähän, kun vauhtinsa järkevästi jakaneet alkoivat painaa ohi. Tuosta eteenpäin vauhti oli siinä 5:30 - 5:35. En pysynyt kenenkään peesissä. Vaikeinta kilometriä en oikeastaan osaa sanoa, olisiko meno ollut hyytyneimmillään Halistensillan jälkeen Yo-kylään juostessa. Kun siirryttiin taas Aurajokirantaan, voimia sai ihmismassoilta, joita Tuomiokirkon tuntumassa parveili mustanaan.

15 kilometrin taulun kohdalla Garmin näytti ajaksi 1:20, ja ehdin jo innostua, että jos tästä nyt oikein pingon, niin pitäisi kuusi kilometriä puolessa tunnissa taittua ja aika olisi niinkin hyvä kuin 1:50. Sitten koitti ehkä matkan ikävin kohta, nimittäin Myllysillalta Forum Marinumille asti jatkunut suora, jota pitkin nopeammat juoksivat jo vastaan. Koko matkan tirkistelin, missä kääntöpaikka on, ja aina vaan näkyi selkiä edessä.

Sen verran tuo alun tempominen oli verottanut voimia, että suunnittelemaani viiden kilometrin kunnon loppukiriä en pystynyt ottamaan, mutta sain kuitenkin vähän kiristettyä vauhtia, kun matkaa maaliin oli noin kolme kilometriä. Ihan jokaista kilometritaulua en matkan varrella nähnyt, aika huomaamattomia taulut olivatkin.

Loppusuoralla sain itsestäni sen verran irti, että pääsin edessä juoksevan ohitse, ja sitten olinkin jo maalissa. Oma kelloni näytti 1:55:44, bruttoaikani oli 1:55:58, nettoaikaa en vielä tiedä, se lienee noin 1:55:n tuntumassa.

Joten summa summarum: ekaksi kisaksi olen ihan tyytyväinen suoritukseen, vaikka hieman jäikin kaihertamaan alun tappotahdin vuoksi menettämäni energiat. Siksi olisi ollut järkevää osallistua jo aikaisemmin lyhyempiin juoksuihin, ettei kisahuuma olisi ihan sekoittanut päätä. Mietin, että ehkä viitisen minuuttia saatoin hävitä lopullisessa ajassa, kun en pystynyt pitämään koko matkaa niin hyvää tahtia. Mutta tästä jäi kova nälkä! Oli sitäpaitsi ihana antaa alussa mennä vaan. Mutta ihan tuollaiseen 4:35 min/km tahtiin en vielä mitenkään koko matkaa taivu. Ensi kerralla kokeillaan, mitä tapahtuu, kun vauhti alkaa ja pysyttelee siinä viiden minuutin tuntumassa.

Huomenna kirjoitan lisää kesän kisasuunnitelmistani, jotka nyt ovat alkaneet valjeta. Ja nyt venyttelyä, rullailua ja lepoa!









Kommentit

  1. Hyvä sinä! Hieno juoksu :) Tuuli oli aivan hurja huh huh! Mä kirjoittelen tänään oman raportin kympistä myöhemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan sun raporttiasi jo innolla 😀 Voisi sen yhteisen pk-nylkytyksenkin pian juosta ja vaihtaa kisakokemuksia ihan livenä 😃

      Poista
    2. Passaa! :) otetaanko tuossa viikko HCR:n jälkeen lauantaina tai sunnuntaina deitit?

      Poista
    3. Taikka viikko siitä vielä eteenpäin, sopisiko? :) Meillä juhlitaan justiin 23. päivä nelivuotissynttäreitä ja sunnuntaina ajattelin mennä Raisioon kympin trail runiin... :D

      Poista
  2. Hienosti juostu! Tuttu tunne - kisafiiliksissä lähtee helposti rykimään alussa liian kovaa vauhtia ja loppu on tuskaa. Mutta siitä oppii. Ensi kerralla osaat varmasti jakaa vauhtisi ja voimasi paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No näinpä! Arvaa olenko nyt tulisilla hiilillä kun pitäis heti päästä kokeilemaan, mihin aikaan menisi juoksu järkevämmällä vauhdinjaolla ja voimien säästämisellä... ;) Sulle hurjasti tsemppiä huomiseen, jään odottamaan kisaraporttiasi innolla!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen