Siirry pääsisältöön

Tunnelmointia maratonin aattona


Viimeiset hetket alkavat olla hyppysissä, ennen kuin lähdetään juoksemaan. Hassua ajatella, että taas sitä ollaan lähtöviivalla ampaisemassa maratonille, vaikka muistan vielä hyvinkin, kuinka tuskallista koko matkan juokseminen on. Edellisestä kerrasta on aikaa vajaat viisi vuotta (Berlin 09/2010), ja olin silloin yhdeksännellä viikolla raskaana. Tuolloin juostiin koko matka sateessa, ja muistan, että jo 18 kilometrin kohdalla ajattelin, että ei hitto. Jouduin siinä kolmenkympin jälkeen kävelemäänkin, mutta kuinka paljon, sitä en enää muista.

Aikaisempiin kolmeen kokopitkään maratoniin verrattuna huominen eroaa siten, että  treenikilometrejä on tullut huomattavasti enemmän. Ohjelmaan ovat kuuluneet myös vauhtikestävyyslenkit ja vedot, joista minulla ei tuolloin viisi vuotta sitten ollut vielä hajuakaan. Treenaaminen on ollut säännöllistä  ja tavoitteellista, joten ainakin työnteko on tällä kertaa puolellani. Vaan riittääkö se?

Juostuja kilometrejä on tänä vuonna heiaheia.comin mukaan 930 km, ja ainakin pyrin kirjaamaan kaikki treenini nettipalveluun muistiin.

Työt tavoitettani varten on nyt tehty, mutta tuntuu hassulta, että harjoituskauden alkuvaiheessa mietin, mitä juoksuharrastukselleni tapahtuu Paavon jälkeen. Nyt ajattelen, että sittenhän se vasta alkaa! Vasta kevään mittaan treenatessani olen päässyt sisään koko lajiin, miten monella tavalla omaa juoksemistaan voi treenata ja kehittää. Olen superinnoissani hiljaksiin kiihtyvistä vauhdeistani ja kestävyyteni paranemisesta. Odotan tulevia veto-, porras- ja loikkatreenejä malttamattomana sekä tietysti pitkiä, hitaita juoksuja, jolloin ajatus lentää. Perustreenaaminen on kaikista parasta, ja kisat sopivin väliajoin sinne sekaan ripoteltuina mitä maittavin suola. En muista, että aikuisiällä olisin ollut mistään harrastuksesta näin innostunut. Ja juoksemista voi jatkaa niin kauan kuin paikat kestävät, eli toivottavasti vielä pienen ikuisuuden!

Jännittää, sopivasti. Teen parhaani ja toivon, että se riittää. Toivon, että pääsen ehjänä maaliin ja saan kokea sen huumaavan tunteen, kun joka puolella risteilevät kylmät väreet, itkettää ja naurattaa samaan aikaan, joka puolelle kehoa koskee, eikä millään muulla kuin juoksemisella ole mitään merkitystä. Kun on piiskannut itsensä töihin, kolistellut niitä äärirajoja ja ehkä jopa ylittänytkin ne, voi vallaton mikä onnistumisen ja onnen tunne siitä tulee!

Kaikille Paavossa juokseville toivotan tukuittain tsemppiä ja kestävyyttä, mahtavaa juoksua jokaiselle!


Kesä on ainakin pilkahdellut, toisinaan.


Juhannuksena oli näinkin aurinkoista.

Kommentit

  1. Hyvä Sallaaa, paljon tsemppiä täältä! Näyttää ainakin ilmojen herra suosivan teitä mut muista maltti alussa :) mäkin odotan jo meitin yhteisiä vetotreenejä kuin kuuta nousevaa. Nähdään huomenna reitin varrella!

    VastaaPoista
  2. Hyvin voin samaistua noihin ajatuksiin :) Tsempit kisaan!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen