Running Diaries

Viime viikon treenikatsaus jäi kirjoittamatta, kun innostuin kertomaan kesämökkitriatlonimme vaiheista. Palataan nyt siis viime viikon pariin kipakkaan treeniin, jotka edelsivät lauantaista kisaa. Tiistaina vuorossa olivat pyramidivedot, jotka juoksimme Ruissalon vetosuoralla, eli Kansanpuistoon kulkevalla tasaisella hiekkatiellä. Kun ajoin paikalle, satoi kaatamalla, ja mietin, mahdetaanko treenit kokonaan perua. Sade kuitenkin vaimeni tihkuksi ja loppui lopulta kokonaan, joten juoksemiselle ei ollut mitään estettä. Vieressä pystytettiin viime viikonloppuna järjestettyä H2Ö-musiikkifestaria Ruissalon telakan alueelle, mutta me vain juoksimme. Treeneissä oli valmentajan ja minun lisäksi kaksi minua vanhempaa naista, jotka ovat myös minua nopeampia. Oli siis parhaat edellytykset kovaan treeniin. Pyramidivedot sisältävät lyhyitä vetoja seuraavasti: 100 m - 200 m - 300 m - 400 m - 300 m - 200 m - 100 m. Halutessaan rankemman treenin nelisatasia voi juosta kaksi putkeen. Me päät

Olenkin jo tainnut kertoa jokakesäisestä perinteestämme, kesämökkitriatlonista, jota on käyty jo 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Itse osallistuin ensimmäisen kerran puolivakavaan urheilurypistykseen kesällä 2004, jolloin jännitin, mahdanko jaksaa koko matkaa edes maaliin saakka. Silloin minulla oli taustalla useita satoja kilometrejä pyörän selässä, sillä asuin kesät kesämökillämme ja kävin sieltä polkupyörällä kesätöissä. Matkaa kertyi päivittäin yhteensä 30 kilometriä. Muistan silti tuskailleeni, miten ikinä selviän 8,6 kilometrin juoksuosuudesta, sillä en ollut käynyt kertaakaan juoksulenkillä ainakaan vuoteen. Uintitaitoni rajoittui rintauintiin, jota olin sentään harjoittanut säännöllisesti kesäisin ja muistaakseni jonkin verran talvisinkin. Joka tapauksessa uskoni itseeni oli epäluuloinen. Pääsin maalin ensimmäisellä kerralla, kuten myös myöhemmillä kerroilla. Kisassa on ollut kanssani aina sama kokoonpano: isoveljeni sekä miespuolinen serkkuni. Joka kerta olen ottanut ha

Viime viikko alkoi kiihtyvästä 12 kilometristä palautumisella. Aamupäivällä poljettiin leppoisasti lasten kanssa Kupittaan liikennepuistoon, mikä oli ennen muuta nelivuotiaan uroteko apupyöräisellään. Kilometrejä kertyi hänelle ennätykselliset yhdeksän. Illalla jatkoin palautumista keskivartalotreenin parissa ja kokeilin samalla sitä lankkuennätystäni. Tasan kolme minuuttia jaksoin sinnitellä, sitten loppui kestävyys. Tiistaina olivat vuorossa ohjatut yhteistreenit, ohjelmassa 200 metrin vetoja rennosti kiihdytellen. Juoksimme suoraa edestakaisin, jolloin joka toinen veto kulki loivaan ala-, joka toinen loivaan ylämäkeen. Matka oli Garminin mukaan aavistuksen vajaat 200 metriä, sillä emme mitanneet sitä etukäteen. Minulta kului vetoihin vaihdellen 35 - 42 sekuntia, tahdit olivat 3'22 - 3'52. Parin viime vedon aikana alkoi tuntua siltä, että jalat pettävät, ja viimeisellä vedolla hidastin jo 150 metrin kohdalla. Valmentaja kertoi jalkojen hyytymisen olevan merkki siitä,

Nyt, kun arki on asettunut jälleen uomiinsa tämän vuoden ensimmäisen maratonin jälkeen, ryhdyn kertomaan treeneistäni aina viikkokatsauksien muodossa. Kokoan siis viikon päätteeksi yhden otsikon alle, mitä on tullut tehtyä. Toki kirjoittelen useamminkin, jos ja kun jotain erityistä tulee mieleen. Viime viikko oli siis toinen kokonainen palautumisviikko maratonin jälkeen, mutta en malttanut enää kovin rauhaksiin sitä laakereillani lepäillä. Heti maanantaina menin salille, jossa tein aika kokonaisvaltaisen keskivartalotreenin sekä ylätaljaa, takareittä, kyykkyjä tangolla ja jalannostoja korotetulle steppilaudalle. Jalannostoissa huomasin, että jalat olivat sittenkin vielä tavallista väsyneemmät, sillä jaksoin tehdä sarjoja vain 2x15 per jalka, kunnes alkoi hyydyttää. Salitreenin päätteeksi jäin vielä venyttelemään ja kotona rullailin. Rullaileminen on kyllä yksi parhaista konsteista pitää jalkojen lihakset pehmeinä ja suht kivuttomina. Harrastan rullailua yleensä kolme neljä kertaa

Miten paljon voi ihminen kaivata juoksemaan! Heti, kun on tällainen kostean viileä keli, kehoni himoaa lenkille. Tiedän jo, minkä lenkin tänään juoksen, ja lähden sille saman tien, kun mies tulee töistä kotiin. Juoksin sunnuntaina toisen juoksuni maratonin jälkeen: pk-vauhdilla 8,02 kilometriä, keli helteinen. Aikaa meni 45:53, tahti 5:43 min/km, KS 164, MS 176. Jouduin pysähtymään ja hetkisen kävelemään, koska vastaani tuli metsäosuuden jälkeen koiranulkoiluttaja, jonka molemmat koirat olivat vapaina. Onneksi hän laittoi isomman heti minut nähtyään kiinni, mutta remmissäkin koira tempoili minua kohti. Pienempi juoksi jalkoihini räksyttämään. Huomautin ystävällisesti, että yleisillä teillä koirat tulisi olla kiinni, sillä vaikka ne ovat kuinka kilttejä ja tottelevaisia, vastaantulijalle ne ovat vieraita. Ymmärrän toki, että koiranomistajat haluavat päästää kaverinsa vapauteen, mutta silti lenkkeilijää vastaan juokseva, vieras, haukkuva koira saa joka kerta niskavillani pystyyn.

Viikko maratonin jälkeen on elämää. Tuntuu kaukaiselta, että viikko sitten tähän aikaan makasin reporankana sohvaan uponneena, mutta niin perin juurin tyytyväisenä. Ja silti viikko on hujahtanut nopeasti. Lepääminen on ollut vaikeaa. Jo maanantaina kaihosin juoksemaan, kun näin auton ikkunasta lenkillä olleita ihmisiä. Sama efekti toistuu muuten aina: kun näkee jonkun juoksevan, tekee mieli saman tien itsekin sännätä. Jalat toipuivat yllättävän nopeasti. Jo maanantaina ne olivat kivuttomat, tiistaina jopa vetreät. Hierojakin sanoi niiden tuntuneen yllättävän hyviltä. Torstaina vihdoin pääsin testaamaan, onko olo lenkkipolullakin yhtä hyvä kuin pään sisässä. Oli kesän ensimmäinen, kunnon hellepäivä, joten lähdin vasta illalla. Silti oli liian kuuma, auringossa varmasti liki 30 astetta. Juoksin vähän päälle 4 kilometriä, ja melkein alkoi jo siitäkin matkasta päätä särkeä. Jalatkin olivat vielä selvästi väsyneet. Tuntui kuin olisi juossut vaahtomuovissa, askel oli todella tahmea

Toivuttu on, viimeistään eilisen hieronnan ansiosta. Varpaatkaan eivät ole enää kipeät, vaikka pari päivää piti vältellä liian kapeita kenkiä. Suurin maratonhuuma on jalostunut uusiksi suunnitelmiksi. Punoimme eilen hieroja-valmentajan kanssa juonia uusia kilpailuja varten, ja päätin, että seuraava tavoitteeni on yrittää parantaa puolikkaani aikaa, jossa ennätykseni on siis 1:55,43 (TCR 05/15). Aikaisempi ennätykseni puolikkaalla on 1:55,53 (Pöytyä 08/2014), joten järin suuresta kehityksestä ei voi puhua, hehheh. Ennen kaikkea minua kiinnostaakin tietää, oliko toukokuussa syynä epäonnistunut vauhdinjakoni (lähdin aivan liian lujaa, sillä ensimmäiset viisi kilometriä tuli juostua alle 5 min/km:n keskinopeudella, ja se on minulle tuolla matkalla vielä aivan liian kova aloitusvauhti) vai riittämätön kestävyys. Vaikka ensimmäinen syy todennäköisesti vähän lopputulokseen vaikuttikin, epäilen, että en ollut ehtinyt treenata vauhtikestävyyttäni toukokuun alkuun mennessä riittävästi, jott