Running Diaries

Täällä sitä toivutaan jälleen, tällä kertaa flunssasta. Maanantaina, kesken työpäivän, nenää alkoi polttaa vietävästi ja koko kehon läpi meni vilunväreitä. En uskonut, että taas voisin tulla kipeäksi, mutta ymmärsin onneksi peruuttaa illan salitreenit. Liian myöhäistä, vahinko oli jo tapahtunut. Seuraavana päivänä lämpöä oli 37,4 ja olo taas kuin tiejyrän alle jääneellä. Aloin miettiä syitä vastustuskykyni romahtamiseen. Enhän minä yleensä näin usein ole sairastellut, nykyään muutenkin harvemmin. Syksystä lähtien olen viettänyt tavallista liikkuvaisempaa elämää. Olen käynyt opintojeni vuoksi säännöllisesti Tampereella, lisäksi istun työhuoneella, jossa ihmiset vaihtuvat. Salillakin on paljon porukkaa. Joka paikassa on eri pöpöt. Ennen kävin vain töissä.  Lisäksi aikataulu on ollut tiivis, ja yöunet ovat jääneet vähiin. Kaikesta uudesta huolimatta en ole halunnut tinkiä juoksutreeneistä, vaan olen mahduttanut niitä aina illan tunteihinkin, vaikka aamulla olisi ollut aikainen herätys. Ä

Sunnuntai-ilta oli kylmä ja kirkas. Seuraa kahden viikon treenikatsaukset, sillä ensimmäinen noista jäi niin tyngäksi sairastelun vuoksi, ettei siitä kannattanut ryhtyä yksikseen kirjoittelemaan. Viikko 48 oli ihan hyvällä mallilla vielä tiistaina, mutta keskiviikkoiltana väsymys painoi jo epätavallisen paljon. Leivoin kuitenkin lasten kanssa pipareita, enkä olisi voinut kuvitella, miten kipeä torstaina olinkaan. Kerrataan nyt kuitenkin se alkuviikko. VKO 48 Ma: Kevyt PK 38:20 / 5,5 km / 7:02 / KS 144 MS 170, loppuun pari sadan metrin vetoa        Vapaauintikurssi 1h / 1200 m Ti: Verkka 7:00 / 1 km       Kuntosalitreeni 1 h Maanantaina olin istunut koko päivän sisällä lukemassa ja kirjoittamassa, joten kun mies ja lapset tulivat kotiin, käväisin äkkiä lyhyellä happihyppelyllä. Satoi hentoisesti lunta, eikä ollut liukasta, joten jalassa olivat New Balancen Fresh Foamit, jotka ovat osoittautuneet aika mainioiksi talvitossuiksi. Eihän niissä tietenkään mitään nastoja

Bussin ikkunasta, matkalla Tampereelle. Tuntuu vähän hölmöltä muistella viime viikon treeniviikkoa täältä sängynpohjalta, mutta niinhän se on, että kun juoksemaan ei pääse, lenkkipolulle kaipaa yhä kipeämmin. Tämän viikon treenit olivat vielä tiistaina hyvässä käynnissä, mutta keskiviikkona vilunväreet kiihtyivät ja vaikka leivoimme lasten kanssa illalla pipareitakin, olo huononi. Ihmettelin, miten punttitreenistä voi tulla lihakset kosketusaroiksi, mutta flunssalla olikin jo näppinsä pelissä. Torstaina kuvittelin aamutuimaan lähteväni Tampereelle, mutta kun alkoi viluttaa ihan tosissaan, käännyin kannoillani ja menin takaisin sänkyyn. Onneksi! Iltapäivällä olin 38,3 asteen kuumeessani aivan poissa pelistä, paikat särkivät koko ajan enkä jaksanut raahautua edes syömään.  Viime viikon treenit sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Maanantaina tosin skippasin vaparikurssin, koska olin aikaisesta Tampereen-reissusta niin poikki. Viikko 45: Ma: Lepo Ti: Mäkivetoja 5 x 200m

Tältä näyttävät marraskuun maisemat bussin ikkunasta jossakin Loimaan kohdalla. Treeniviikkokatsausta, olkaatten hyvät! Pimeys jyllää. Olin eilen Tampereella, ja luentosalin ikkunasta ulos katsellessani alkoi melkein naurattaa. Oli niin hämärää jo aamupäivällä, ettei tiennyt, mikä vuorokaudenaika edes on. Nyt on marraskuu, ja sen kyllä huomaa. Luminen alkukuu sai kuvittelemaan, että tästä selvittäisiin jotenkin kepeästi, mutta ehei. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että koska tiedän tämän olevan vain väliaikaista ja pimenevän ajan huipentuvan joulunviettoon, jollakin tapaa jopa nautin tästä itseensä kietoutumisen ajasta. Väsymys voisi kyllä väistyä. Yöunet ovat jääneet tässä alituisen ravaamisen keskellä lyhyiksi, mutta tuntuu siltä, että väsyttää tavallista enemmän muutenkin. Mutta sen tämä pimeys ja lopunajan tunnelma ovat saaneet aikaiseksi, että kovat juoksutreenit olen siirtynyt tekemään sisälle. Ei huvita yhtään juosta vetoja missään hyisen tuulen tuivertamana. Ja koska ha

Ruissalon mahtava vetosuora vielä syysasussaan. Jihuu! Vihdoinkin blogini pääsee rutiininomaiseen arkikuvaukseen, kun kaikki kisat on käyty ja palautumiset palauteltu. Ajattelinkin siis palata viikoittaisen treenipäiväkirjan pitoon, sillä a) viikkokatsaukset ovat hyödyllisiä itselle b) tykkään itse lukea, miten muut rakentavat treeniviikkonsa. Joten tässä tulee, kahden viime viikon ajalta meikäläisen treenejä. Ennen kuin aloitan, mainitsen, että ihaillen olen lukenut muiden blogistien juttuja heidän marrasputkestaan, jossa he tahkoavat kilometrejä vähintään 25 minuutin ajan päivittäin. Sillä lailla se marraskuu äkkiä talttuu. Osa on päässyt jopa hurmokselliseen tilaan, jossa jokapäiväisestä juoksemisestan on tullut jokapäiväiseen leipäämme verrattava kokemus. Olisin itsekin kernaasti osallistunut! Mutta, kuten olen kertonut, olen siirtynyt jatko-opiskelijaksi, ja marraskuu on tupaten täynnä kursseja ja luentoja Tampereella. Yöunet tuppaavat jäämään lyhyiksi, ja yritän nyt

Blogeissa on kiertänyt syksyn aikana ilahduttava Oivalluksia-haaste, jossa esitellään sarja omaan puhelimeen tallennettuja kuvia. Minäkin sain haasteen Run like a moose -blogin Marikalta ja Lenkillä pilkkujen kanssa -blogin Raidalta. Kiitos haasteesta juoksijanaiset!  Minullahan puhelin pursuaa kuvista, sillä en kuvaa enää millään muulla kuin kännykkäni kameralla. Ensinnäkin siksi, että puhelin on yleensä aina käden ulottuvilla, kun "jotakin tapahtuu", ja toiseksi, puhelimeni kamera on teknisesti huomattavasti parempi kuin vanha järkkärini. Vaihdoin jopa kännykkää isompimuistiseen, jotta siihen mahtuu enemmän otoksia. Suurin osa kuvistani on tietysti lapsistani. Heidän touhujaan on hauska tallentaa, ja kuvia katselemalla pystyy seuraamaan heidän kehitystään ja hämmästelemään, miten he vielä vuosi sitten näyttivät niin pieniltä (nyt jo niin isoilta, hehheh). Lasten kuvien katseleminen pitää ikävän loitolla, kun itse on jossakin muualla. Toinen iso ryhmä kuv

Tämä polku on harhaanjohtavasti Pääskyvuoressa, jossa myös tulee juoksenneltua paljon poluilla. Luonnoksissa on odottamassa teksti otsikolla Elämää maratonin jälkeen, mutta kirjoitan silti ensin tämän Lausteen Perintömetsän polkulenkin alta pois. Olen jo pitkään juossut osan lenkeistäni poluilla, ehkä noin 40 prosenttia kaikista kilometreistä. Polkuja on lähellä ja kaukana, lähin vain parinsadan metrin päässä kotioveltani. Metsässä juokseminen on ehkä parasta aivojen nollausta, minkä tiedän. Jalkoihin tuijotellessa ja askeleitaan asetellessa ei tule vilkuilleeksi kelloa eikä mieti juuri muuta. Olen etsiskellyt polkuja aina kun olen haistanut sellaisen lähelläni. Kesämökkimme ohitse kulkee Rehtsuon ja Kullavuoren reitti, Kuhankuonolla olen juossut muutaman kerran blogikaverini Susannan kanssa. Pääskyvuoressa ja Littoisissa olen risteillyt lähestulkoon kaikki polut ristiin rastiin. Mutta Lausteen Perintömetsästä saati sen polkujuoksulenkistä en ollut koskaan kuullutkaan. Lau

Tässä vaiheessa oltiin vielä melko twinpeaksmäisissä tunnelmissa. Vai pitäisikö sanoa hohtomaisissa? Nyt seuraa kisaraportti Vantaan maratonilta, josta kehkeytyi kaikin puolin onnistunut ja tunteikas juoksu. Blogiani seuraavat tietävät, että loppukauden eli syksyn ajan olin painiskellut ensin uupumuksen ja sitä seuranneen turhautumisen ja epäuskon kanssa. Ruisrääkki oli pitänyt jättää väliin. Välillä ajattelin, että olen juoksijana luuseri eikä kukaan ota minua tosissaan. Jotenkin kuitenkin keräsin itseni, ja aloin valaa uskoa itseeni viimeistään maratonviikolla. Alle olin saanut muutamia onnistuneita ja hyviä treenejä, joiden perusteella mietin, että tästä voi tullakin jotakin. Lisäksi olen alkanut ymmärtää kestävyysurheilun luonnetta jälleen hieman paremmin: hötkyilyllä ei saavuta muuta kuin rikkinäiset paikat, ja jos yksi tai kaksi treeniä jää väliin, kuntoni ei todellakaan romahda mihinkään. Päinvastoin, se tekeytyy entistä paremmaksi, kuten hyvin noussut taikina.