Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Tonnin vedot ja voittajaolo!

Iloisesti yllättynyt treenaaja. Ajatuksena oli raportoida heti tuoreeltaan viime keskiviikon koitoksesta, josta täällä blogissakin huolissani kerroin. Ohjelmassa oli nimittäin tonnin vedot hallissa valmentajan valvovan silmän alla, ja kuten sanottu, vauhtikestävyystreenit ovat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta tapahtuneet järjestäen epämukavuusalueellani. Olin psyykannut itseni niin valmiiksi, että valmiimmaksi en olisi voinut tulla. Hallilla oli tavallista enemmän härdelliä, oli veteraanien kuulakisaa ynnä muuta. Onneksi ei tarvinnut valmistautua harjoitukseen yksin, ja verkkaillessa sekä liikkuvuutta tehdessä jännitys vähän laukesi. Tarkoitus oli siis juosta seitsemän tonnin vetoa parin kolmen minuutin palautuksella. Tavoitteena oli lähteä vitosen kilometrivauhtia ja kiristää siitä tasaiseen tahtiin. Lähdin ekaan vetoon tunnustellen, ja tyypilliseen tapaan vähän turhan kovaa vauhtia. Jalat eivät olleet virkeimmillään, ja kun huomasin juoksevani liian lujaa, hidas

Kohtaa pelkosi, myös juoksutreeneissä

Yksi ikiaikainen idolini siirtyi ajasta ikuisuuteen. David Bowien perintö on mittaamaton, ja jaan nyt yhden hänen kuolemattomista sitaateistaan täällä blogissakin. Yllä oleva oivallus pätee nimittäin mihin tahansa, mitä ihminen ikinä tekeekään, myös juoksemiseen. Minulla juoksutreeneissä se syvyys, jossa varpaat eivät ota kunnolla pohjaan, on selvästi vauhtikestävyystreeneissä. Edelleen etenkin vetotreenit saavat minut jännittämään tulevaa harjoitusta jopa niin, että mietin sen etenemistä yksityiskohtaisesti edellisenä iltana juuri ennen nukahtamista. Tänään vuorossa ovat tonnin vedot x 7/2-3min. Voi vain kuvitella, että olen miettinyt aloitusvauhteja ja kaikkea muutakin pikkutarkkaa säätöä jo hyvissä ajoin. Yhtä kauhuissani olin viime viikon maanantaina, kun sain hallilla kuulla, että vedämme 7*150 + 6*150 + 5*150 + 4*150 lyhyellä palautuksella, viiden minuutin sarjapalautuksilla. Toteutuma viikontakaisissa hallitreeneissä oli lopulta 7*150 + 6*150 + 6*150 ja onnistunut treen

Pakkasviikon treenit

Talven toistaiseksi kovimmat pakkaset on lounaisrannikollakin nyt selätetty, ja juoksuharrastusta voi jatkaa hyvillä mielin ulkona. Tällä hetkellä Ilmatieteen laitos näyttää Turkuun lämpötilaksi -10,9, ja se ei ole 25 pakkasasteen jälkeen enää mitään. Viikkoon on mahtunut monenmoista pakkasesta johtuvaa säätämistä, muun muassa yksi hyytynyt auto, joka teettikin päänvaivaa sitten useaksi päiväksi. Sen vuoksi liikkuminen paikasta toiseen on vienyt vähän enemmän aikaa, mutta kohtalaisen hyvin on kuitenkin selvitty.  Ainut miinus on, että pitkää lenkkiä en saanut viikkooni mahtumaan millään. Tänään olisin voinut lähteä aamutuimaan juoksemaan, ja toiveikkaana olinkin laittanut herätyskellon soimaan aikaisin. Todellisuudessa nukuin soiton jälkeen vielä pari tuntia. Puolustaudun sillä, että kun kotiutuu iltavuorosta yhdentoista jälkeen, ei heti saa unenpäästä kiinni, ja lisäksi luulen, että viikolla kertyneen tavanomaisen univelkani lisäksi energiani ovat huvenneet kylmyydestä selviytym

Talvivarustelua

Hyvää uutta vuotta! Turkuunkin on vihdoin ja viimein saapunut ihan oikea talvi paukkupakkasineen. Juoksijalle se tarkoittaa päänvaivaa oikeanlaisten varusteiden valinnassa. Yllättävän kauan sitä saatiinkin juoksennella mukavan leudossa kelissä. Mutta täytyy sanoa, että pakkassää ja ohut lumipeite virkistävät mieltä! Minulla on tavallisesti useammin kuuma kuin kylmä, joten pakkasjuoksu ei teetä niin paljon mietittävää kuin viluisammalle ihmiselle. Kannattaa muistaa, että hengityselimistön riskiraja maksimisuorituksessa on -17 tai -18 astetta, ja tuuli saa jo pienemmänkin pakkasen tuntumaan hengityksessä kylmemmältä. Mitään maksimivetoja en tietenkään kovalla pakkasella edes yritä tehdä ulkona, mutta kevyempi lenkkeily oikeanlaisilla varusteilla onnistuu hyvin. Uuden vuoden kunniaksi suoritin hieman talvivarustelua, ja kävin ostamassa uudet talvitrikoot ja merinovillaisen kerrastopaidan. Tavoistani poiketen mainostan nyt pikkuisen, mutta kun oli niin hyvät k