Siirry pääsisältöön

Pitkästä aikaa lenkki ulkona!

Perillä kohteessa! Erittäin ajoissa!

Yhtäkkiä olo alkoi tuntua kummallisen tahmealta. Meneillään on kevyt viikko, ja sen aikana ehdin yleensä monet kerrat ihmetellä, miten onkin niin lepsu meininki. En selvästi ole vieläkään oppinut ottamaan rennosti. Kerran kesken kovan viikon yhden ainoan vapaapäivän huomasin miettiväni, milloin sitä taas treenataan kunnolla.

Kevyt viikko on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, että mieleni alkaa huutaa toimintaa, vaikka kehoni palautuu tyytyväisenä. Mutta nyt kyse oli jostain muusta. Katselin heiaheiaa, johon edelleen merkkaan kaikki harjoitukseni tunnontarkasti. Ja sieltäpä löysinkin syyn kummalliseen tehottomuuteeni. Jotenkin salakavalasti minulle oli kehittynyt peräti yli kahden viikon tauko siitä, kun viimeksi juoksin ulkona! Käsittämätöntä! Ja se edellinen ulkolenkkinikin oli muutaman kilometrin palautteleva pk -22 asteen pakkasessa. Joten eipä ihme, että oli vihdoin ja viimein päästävä vähän tuulettamaan aivoja ja mieltä raikkaaseen ulkoilmaan.

Yksi tärkeimmistä asioista juoksuharrastuksessani on aina ollut minulle ulkoilmassa liikkuminen, säätilasta välittämättä. Sisäliikunta käy pidemmän päälle liian tunkkaiseksi ja alkaa maistua liiaksi suoritukselta. Pidän kyllä hallitreeneistä, vaikka hallin kuiva ilma käykin henkeeni ja saa minut aivastelemaan. Mattojuoksukin on ihan ookoo - silloin tällöin. Mutta ei koko ajan.

Torstainen kiihtyvä mattojuoksu ei sitä paitsi sujunut kovin hyvin. Ajatuksena oli juosta kiihtyvä kymppi, mutta jaksoin kiihdytellä vain 7,5 kilometriin saakka, jonka jälkeen juoksin pari kilometriä verkkaa ja kolme kiihdytystä. Pystyn juoksemaan noita kiihtyviä lenkkejä huomattavasti paremmin ulkona ja koventamaan vauhtejanikin paljon pidempään. En tiedä, miksi matolla se tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta. Ehkä se on raittiin ilman ja hapen puute, ehkä virikkeiden vähyys. Mitäpä siinä matolla voi muuta tehdä kuin kuunnella musiikkia ja tuijottaa tyhjyyteen. Lyhyemmät vedot, tai jopa tonninkin vedot toimivat matolla vielä ihan hyvin, mutta tuo kiihtyvä ei saa minulta kiitosta.

Päätin siis tehdä viikon pitkiksen työmatkajuoksuna. Oikein ilahduin, kun katsoin aamulla ikkunasta ja huomasin ulkona tuiskuttavan lunta. Lähdin hyvissä ajoin: jopa kolme tuntia ennen työvuoron alkamista, koska en ollut varma uuden reittini pituudesta ja halusin varmistua, että ehdin käydä rauhassa suihkussa.

Ja miten mahtavalta juokseminen tuntuikaan! Oli kerrassaan taivaallista juosta märässä lumisateessa vastatuulen ajoittain piiskatessa kasvojani. Rakastan sitä oloa, joka tulee, kun harrastaa urheilua vähän vaativammissa luonnonoloissa. Vaikka nyt juoksinkin kaduilla, kadut olivat auraamattomat. Askel tuntui nousevan aika kevyesti, ja 17 kilometrin keskivauhdiksi tuli 5:55/km. Aikaa meni 1:40. Keskisyke oli kyllä niinkin hurja kuin 165, mutta pistän sen tuulen, lumisateen ja hangessa juoksemisen piikkiin.

Kaipaan taas poluillekin juoksemaan, konkreettisesti luonnon keskelle, sillä rakastan metsää. Olisi kivaa, jos täällä Turussa olisi jokin aktiivinen polkujuoksuporukka, jonka mukaan pääsisi lenkkeilemään. Täytyykin ottaa asiasta selvää!

Sitten loppuun vielä kysymys, että minkälaisia juoksutakkeja te talvikeleillä käytätte? Kuumaverisenä minulla on asian suhteen pienoinen ongelma, sillä liian kuumaa takkia en voi pukea ylleni tai uin hiessä, mutta tämänpäiväisen vaatetukseni vuoksi uin sulaneissa lumihiutaleissa ja hiessä. Tarvitsisin siis jonkin vedenpitävän takin, joka ei kuitenkaan olisi liian paksu ja hengittäisi hyvin. Ehdotuksia? Tänään tuulisessa nollakelissä minulla oli tavallinen tekninen juoksupaita, paksumpi juoksuhuppari ja ohut tuulitakki, joka ei pidä vettä.


Tuiskusta ja hangesta huolimatta lenkki kulki tänään kevyesti.


Työmatkan voi hyödyntää viikon pitkiksenäkin.

Kommentit

  1. Kovin aktiiviseksi en sanoisi mutta Facebookissa löytyy Turku trail runners sivusto jossa viikottain joku hakee lenkkiseuraa poluille. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan kroonistunut insertiitti

Ymmärrän, että tässä on lantioni. Vihdoin ja viimein sain syyn kipeälle takareidelleni. Olin viime perjantaina 45 minuuttia magneettikuvauksessa, jossa lantioni aluetta kuvattiin laajalti suunnasta jos toisesta. Radiologi avasi tuoreeltaan näkemäänsä raportissaan, joten sain huokaista helpotuksesta jo ennen viikonloppua. Sitä ennen olin tehnyt monen vammasta kärsivän virheen ja lukenut erilaisilta foorumeilta vieraiden ihmisten kauhutarinoita. Jollakulla oli esimerkiksi hermot painuneet lihakseen kiinni, josta ne oli yksitellen pitänyt irrottaa. Minulla oikean lonkan MRI paljasti takareidestäni seuraavia tietoja: Repeytymää ei näy ja lihakset kuvautuvat säännöllisinä, symmetriset. Ei pehmytosahematoomia. Luurakenne on säännöllistä, ei rasitusosteopatiaan viittaavaa. Lonkkanivelessä ei näy poikkeavaa. Ischias-hermojen kulkureitit vapaat, ei femoroacetabulaariseen impingementiin viittaavaa eikä bursiittilöydöksiä. Istuinkyhmyn hamstring-kiinnityksessä oli havaittavissa v

Hamstring-syndrooma

Hävettää tämä blogin sysääminen aina vihoviimeiseksi askareeksi muiden kiireiden tieltä. Mielessäni on monta aihetta, joista haluaisin täällä kirjoittaa, mutta niin vaan aika loppuu aina kesken. Jos tällä blogilla on vielä uskollisia lukijoita jäljellä, niin aloitetaan nyt vaikka jalan tilanteen kartoittamisesta. Oikea takareisihän on oireillut vaihtelevasti edelleen juoksulenkeillä. Kipu, tai oikeastaan jokin tuntemus, tuntuu juostessa milloin pakaran ulkosyrjässä, milloin alempana lihaksistossa, ja usein juoksulenkin jälkeen jalka on kipeä. Kävin osteopaatilla ja kuvittelin jo saaneeni avun vaivaani. Hän paineli jalkaani varpaista pakaraan saakka, kävi läpi vatsan ja selän linjat aina kasvoihin asti. Kävi ilmi, että oikea takareisi on jatkuvassa jännityksessä, kalvot umpikireät ja lihas ei pääse rentoutumaan. Vielä kipeämpiä kohtia löytyi reiden sisäsyrjästä, vatsasta, mutta yllättäen myös oikeasta leuasta. Kivun aiheuttajaksi arvelin ikivanhaa tapaani pureskella hampaitani ja

Juoksuvamma numero yksi: revähdys

Täällä iloinen toipilas odottelee toipumista ja harrastaa sillaikaa kaikkea muuta. Sellainen napsahti nyt pakosta, mutta ei se kuolemaksi ole. Magnesium ja kylmäpussista lämpökääreeksi muuttunut apuväline ovat ystäväni nyt.   Täällä pohjetoipilas, moro! Päivitetäänpä tilanne, kun lääkärilläkin tänään käytiin. Viime viikon keskiviikkona pohkeeni siis napsahti ikävästi kesken palauttelevan pk-lenkin, ja juokseminen loppui kuin seinään. Kivusta päättelin, että jalassani repesi jotakin, sillä ei nimittäin voinut ottaa yhtäkään juoksuaskelta. Onneksi tajusin kietoa jalkani ympärille ensihoidoksi pakastepussin, sillä kuulin tänään lääkäriltä, että se nopeuttaa revähdysten (ja kaiketi myös venähdysvammojen ja kramppien) paranemista. Kylmä estää runsasta turvotusta hillitsemällä verenvuotoa ja kudosnesteen kertymistä. Mitä vähemmän vammautunut alue turpoaa, sitä paremmin se pääsee parantumaan, sanotaan täällä . Eikä se pohkeeni ihan kamalan paljon turvonnut, vähäsen