Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Myrskyisä Killin Markkinahölkkä ja elämäni ensimmäinen pokaali

Tapahtumapaikkana oli Kerttulan liikuntakeskus. Heräsin eilen, kun myrskyisä tuuli ravisteli kattotiiliä. Puhuri kuulosti niin kovalta, että epäilin siihen sekoittuvan myös sateen kohinaa. Onneksi pimennysverhoa raottaessa ulkoa pilkisti auringonpaiste. Menin heti puuronkeittoon, jotta viikontakainen virheeni ei toistuisi. Silloin söin aamupuuroni vain tunti 40 minuuttia ennen starttia, mikä kostautui ylös pyrkivänä lastina. Nyt söin sentään kaksi ja puoli tuntia aiemmin. Vähän kiire tuli tälläkin kertaa. Laitoin kamppeet kasaan, sillä tarkoitus oli mennä juoksun jälkeen kisapaikalla suihkuun ja suunnata siitä suoraan töihin. Ja sitten nokka kohti Raisiota, jossa oli siis tarkoitus juosta kympin mittainen Killin Markkinahölkkä. Jo kotipihalla totesin, että jos tähän mennessä on tänä kesänä juostu pistävässä auringonpaisteessa, tänään juostaisiin järjettömässä myrskytuulessa. Tuulenpuuskat olivat napata minut mukaansa, kun kävin nostamassa käteistä, ja Ohikulkutiellä auto

Härkätien hölkkä 20.8. ja syksyn kisasuunnitelmia

On jälleen aika yhden kisaraportin. Mutta koska näitä hölkkiä nyt tulee ja menee enkä suinkaan kaikkiin valmistaudu samanlaisella intensiteetillä kuin esimerkiksi maratoniin, niin yhdistän samaan postaukseen myös syksyn kisasuunnitelmia ja muita kuulumisia. Tarkoituksena on osallistua pariin lyhyempään hölkkään ennen syksyn päätavoitteita, jotta saisin vauhtikestävyyttäni hilattua vähän kovemmaksi. Suoraan sanottuna etanan nopeudella koveneva vauhtini aiheuttaa minussa aika ajoin epäuskon tuntemuksia: onko intoni aivan toisella tasolla kuin fyysiset realiteettini? Pääsenkö ikinä tavoitevauhteihini? Kulkeeko juoksu koskaan niin kuin haluaisin? Tavoittelenko kuuta taivaalta? Onko kehitys tosiaankin näin hidasta? Enkö saa revittyä itsestäni enempää? Ja viimeiseksi: tuleeko minusta koskaan juoksijaa? No, kaiken filosofoinnin lomassa lauantaina oli kuitenkin yksi hölkkä, joka kuului viisiosaiseen Running Challengeen. Se järjestetään lähikunnissa alku- ja loppukesän aikana. Nyt v

Viikon pitkis Kuhankuonon poluilla

Rakastan metsää ja juoksua metsässä sekä poluilla. Olen juoksennellut tässä lähipoluilla tiuhaan viime aikoina, oikeastaan joka viikko monta palauttavaa lenkkiä, mutta vaikka metsä onkin hyvä ja tuuhea, se on myös aika pieni, ja putkahtelen poluilta ulos helposti keskelle asutusta. Huhuilin jokin aika sitten Facebookissa Turku Trail Runnersin sivuilla, josko löytyisi polut tuntevaa seuraa lähitienoiden poluille. Heti tuli tarjous parinkympin kierroksesta, jonka jouduin kuitenkin nolona skippaamaan, kun juuri tuolloin oli muuta menoa sovittuna. Poluille kaipaan ehdottomasti seuraa, sillä isommalla reitistöllä on mukavampi juosta, jos mukana on joku, joka tuntee polut, tai ihan vain turvallisuussyistä. Ainut pidempi polkujuoksuni on Ruskolla, kun lähdin vanhempieni kesämökin läheltä Kervasta kohti Kullavuorta. Jossakin vaiheessa maantien ylityksellä juoksin reitiltä harhaan ja erehdyin tarkemmin tutkimatta pitämään Pyhän Henrikin tien merkkejä Kuhankuonon retkeilyreit

Tampere Countryside Marathon 30.7.

Kuva: Tampere Countryside Marathon Kuva: Tampere Countryside Marathon Kuva: Tampere Countryside Marathon Vihdoin ehdin istua alas ja paneutua tähän kisaraporttiin, jonka olen kirjoittanut ja elänyt mielessäni jo monta kertaa varsinaisen tapahtuman jälkeen. Tuona aikana olen lukenut muiden kisaan osallistuneiden bloggareiden mahtavia tunnelmia ja muistellut, miten hienoon juoksuun sainkaan osallistua viime lauantaina. Olin saanut kutsun monen muun juoksublogia pitävän tavoin ensimmäistä kertaa järjestettävään Tampere Countryside Marathoniin, joka juostaisiin 30.7. Tampereen Teiskossa maalaismaisemissa. Olin kutsusta eli yhteistyöpyynnöstä todella otettu, sillä minua edelleen hätkähdyttää, kun joku lähestyy minua blogiini liittyen. Kirjoitan juoksuraportteja ja kisamuisteloita pääasiassa viihdyttääkseni itseäni ja elääkseni rakasta harrastustani mielikuvissani uudelleen ja uudelleen, mutta en aina tule ajatelleeksi, että juttujani todella luetaan myös ruu

Kesämökkitriathlon 24.7., Hirsjärvi

Kesäloma alkoi sopivasti, jotta ehdin kirjoitella näitä rästiin jääneitä kisaraportteja uusien kisojen alta pois. Aloitetaan siis edellisviikon sunnuntaista, jolloin käytiin jälleen perinteinen kesämökkitriathlon Someron Hirsjärvellä. Kirjoitin sukumme kesäriehasta jo vuosi sitten, ja kun pääsen jälleen koneen ääreen, saan linkitettyä tekstin tähän. Viime vuonna juoksuharrastukseni muuttuminen tavoitteelliseksi näkyi jo kokonaissuorituksessani, sillä loppuaikani parani ainakin viidellä minuutilla. Joskaan en ollut kertaakaan aiemmin saanut kunnollista loppuaikaa, joten vertailukohta oli summittainen.  Kesämökkitriathlonin eli Suviranta triathlonin idea on yksinkertainen. Uidaan järven yli ja takaisin, tyyli vapaa. Kokonaismatka noin 600 metriä. Saa kääntyä, kun jalat ottavat pohjaan. Nopea vaihto rantasaunalla, juoksu mäkeä ylös pyörän selkään ja pyöräily 40 km. Reitti kiertää kaksi kertaa matkan Hirsjärveltä vanhaa tietä Somerolle ja Salon tietä takaisin. Sen jälkeen matka jatkuu juo