Running Diaries

Tämä polku on harhaanjohtavasti Pääskyvuoressa, jossa myös tulee juoksenneltua paljon poluilla. Luonnoksissa on odottamassa teksti otsikolla Elämää maratonin jälkeen, mutta kirjoitan silti ensin tämän Lausteen Perintömetsän polkulenkin alta pois. Olen jo pitkään juossut osan lenkeistäni poluilla, ehkä noin 40 prosenttia kaikista kilometreistä. Polkuja on lähellä ja kaukana, lähin vain parinsadan metrin päässä kotioveltani. Metsässä juokseminen on ehkä parasta aivojen nollausta, minkä tiedän. Jalkoihin tuijotellessa ja askeleitaan asetellessa ei tule vilkuilleeksi kelloa eikä mieti juuri muuta. Olen etsiskellyt polkuja aina kun olen haistanut sellaisen lähelläni. Kesämökkimme ohitse kulkee Rehtsuon ja Kullavuoren reitti, Kuhankuonolla olen juossut muutaman kerran blogikaverini Susannan kanssa. Pääskyvuoressa ja Littoisissa olen risteillyt lähestulkoon kaikki polut ristiin rastiin. Mutta Lausteen Perintömetsästä saati sen polkujuoksulenkistä en ollut koskaan kuullutkaan. Lau

Tässä vaiheessa oltiin vielä melko twinpeaksmäisissä tunnelmissa. Vai pitäisikö sanoa hohtomaisissa? Nyt seuraa kisaraportti Vantaan maratonilta, josta kehkeytyi kaikin puolin onnistunut ja tunteikas juoksu. Blogiani seuraavat tietävät, että loppukauden eli syksyn ajan olin painiskellut ensin uupumuksen ja sitä seuranneen turhautumisen ja epäuskon kanssa. Ruisrääkki oli pitänyt jättää väliin. Välillä ajattelin, että olen juoksijana luuseri eikä kukaan ota minua tosissaan. Jotenkin kuitenkin keräsin itseni, ja aloin valaa uskoa itseeni viimeistään maratonviikolla. Alle olin saanut muutamia onnistuneita ja hyviä treenejä, joiden perusteella mietin, että tästä voi tullakin jotakin. Lisäksi olen alkanut ymmärtää kestävyysurheilun luonnetta jälleen hieman paremmin: hötkyilyllä ei saavuta muuta kuin rikkinäiset paikat, ja jos yksi tai kaksi treeniä jää väliin, kuntoni ei todellakaan romahda mihinkään. Päinvastoin, se tekeytyy entistä paremmaksi, kuten hyvin noussut taikina.

Jotta tästä ei tulisi mikään uupuneen kehäraakin valitus p äiväkirja, katson asiakseni ilmoittaa, et tä o len löytänyt juoksun ilon uudelleen! Tai saanut sen takaisin, miten vain. Se kävi äkkiä, sanoo joku. Hyvä niin, sanon minä. Ehkä on tultava ryppy rakkauteen, että voi nähdä paremmin, mihin sitä alun alkaen ihastui.  Kuten viimeksi kerroin, olen nyt vähän muuttanut treenejäni. Toki siksi, että olen keventänyt lähestyvää maratonia varten, mutta myös siksi, että olen halunnut vaihtelua harjoittelukuvioihini. Jos alkaa uuvuttaa ja turhauttaa, on luultavasti hyvä miettiä, mitä voisi tehdä toisin ja koettaa löytää uusi sävel. Kolme viimeisintä lenkkiäni ovat olleet juuri sellaisia, joista juoksemisessa parhaimmillaan on kyse. Ensimmäinen lenkki oli eräänlainen vauhtileikittely, mutta tein sen rennosti, vauhtia suuresti vaihdellen. Ensin juoksin kolme kilometriä kevyttä verkkaa, sitten viisi kertaa neljän minuutin pätkän alle (toivomaani) maratonvauhtia. Pätkät menivät oletettua

Parasta herkkua juuri nyt. Väsähdys pani katsomaan kohti loppuaan lähestyvää kisakautta: miten paljon sitä on tullut juostua, ja miten ne kisat ovat loppujen lopuksi menneet? Päällimmäisenä on nimittäin hivenen turhautunut olo, että vaikka harjoituksia on ollut keskimäärin viiden kuuden treenin viikkotahtia, kehitys tuntuu silti junnaavan paikoillaan. Vaikuttaa siltä, että teen jotakin väärin, ja pelkään, että epävarmuus vaikuttaa lopulta intohimooni juosta. Seuraavassa katsaus kauden kisoihin statistiikkoineen. 3.4. Tulppaanijuoksu 5 k / 25:02 / 5:00 9.4. Karhu-viesti 7,9 k / 39:17 / 4:58 23.4. Aurajoen yöjuoksut 10 k / 50:28 / 5:02 7.5. Sukarin Masku maraton 21,1 k / 2:00:57 / 5:43 4.6. Tukholman Maraton 42,2 k / 4:13:08 / 5:59 23.6. Kaljasjärven yöjuoksu   Vaativa reitti osin metsässä, poluilla ja hiekkatiellä, paljon mäkiä ja raskaskulkuista maastoa. 12,5 k / 1:08:51 / 5:30 9.7. Albin Stenroosin muistojuoksu Kamala helle ja vas