Running Diaries

Tältä näyttävät marraskuun maisemat bussin ikkunasta jossakin Loimaan kohdalla. Treeniviikkokatsausta, olkaatten hyvät! Pimeys jyllää. Olin eilen Tampereella, ja luentosalin ikkunasta ulos katsellessani alkoi melkein naurattaa. Oli niin hämärää jo aamupäivällä, ettei tiennyt, mikä vuorokaudenaika edes on. Nyt on marraskuu, ja sen kyllä huomaa. Luminen alkukuu sai kuvittelemaan, että tästä selvittäisiin jotenkin kepeästi, mutta ehei. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että koska tiedän tämän olevan vain väliaikaista ja pimenevän ajan huipentuvan joulunviettoon, jollakin tapaa jopa nautin tästä itseensä kietoutumisen ajasta. Väsymys voisi kyllä väistyä. Yöunet ovat jääneet tässä alituisen ravaamisen keskellä lyhyiksi, mutta tuntuu siltä, että väsyttää tavallista enemmän muutenkin. Mutta sen tämä pimeys ja lopunajan tunnelma ovat saaneet aikaiseksi, että kovat juoksutreenit olen siirtynyt tekemään sisälle. Ei huvita yhtään juosta vetoja missään hyisen tuulen tuivertamana. Ja koska ha

Ruissalon mahtava vetosuora vielä syysasussaan. Jihuu! Vihdoinkin blogini pääsee rutiininomaiseen arkikuvaukseen, kun kaikki kisat on käyty ja palautumiset palauteltu. Ajattelinkin siis palata viikoittaisen treenipäiväkirjan pitoon, sillä a) viikkokatsaukset ovat hyödyllisiä itselle b) tykkään itse lukea, miten muut rakentavat treeniviikkonsa. Joten tässä tulee, kahden viime viikon ajalta meikäläisen treenejä. Ennen kuin aloitan, mainitsen, että ihaillen olen lukenut muiden blogistien juttuja heidän marrasputkestaan, jossa he tahkoavat kilometrejä vähintään 25 minuutin ajan päivittäin. Sillä lailla se marraskuu äkkiä talttuu. Osa on päässyt jopa hurmokselliseen tilaan, jossa jokapäiväisestä juoksemisestan on tullut jokapäiväiseen leipäämme verrattava kokemus. Olisin itsekin kernaasti osallistunut! Mutta, kuten olen kertonut, olen siirtynyt jatko-opiskelijaksi, ja marraskuu on tupaten täynnä kursseja ja luentoja Tampereella. Yöunet tuppaavat jäämään lyhyiksi, ja yritän nyt

Blogeissa on kiertänyt syksyn aikana ilahduttava Oivalluksia-haaste, jossa esitellään sarja omaan puhelimeen tallennettuja kuvia. Minäkin sain haasteen Run like a moose -blogin Marikalta ja Lenkillä pilkkujen kanssa -blogin Raidalta. Kiitos haasteesta juoksijanaiset!  Minullahan puhelin pursuaa kuvista, sillä en kuvaa enää millään muulla kuin kännykkäni kameralla. Ensinnäkin siksi, että puhelin on yleensä aina käden ulottuvilla, kun "jotakin tapahtuu", ja toiseksi, puhelimeni kamera on teknisesti huomattavasti parempi kuin vanha järkkärini. Vaihdoin jopa kännykkää isompimuistiseen, jotta siihen mahtuu enemmän otoksia. Suurin osa kuvistani on tietysti lapsistani. Heidän touhujaan on hauska tallentaa, ja kuvia katselemalla pystyy seuraamaan heidän kehitystään ja hämmästelemään, miten he vielä vuosi sitten näyttivät niin pieniltä (nyt jo niin isoilta, hehheh). Lasten kuvien katseleminen pitää ikävän loitolla, kun itse on jossakin muualla. Toinen iso ryhmä kuv