Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Onko sairastaminen opettavaista?

Täällä sitä toivutaan jälleen, tällä kertaa flunssasta. Maanantaina, kesken työpäivän, nenää alkoi polttaa vietävästi ja koko kehon läpi meni vilunväreitä. En uskonut, että taas voisin tulla kipeäksi, mutta ymmärsin onneksi peruuttaa illan salitreenit. Liian myöhäistä, vahinko oli jo tapahtunut. Seuraavana päivänä lämpöä oli 37,4 ja olo taas kuin tiejyrän alle jääneellä. Aloin miettiä syitä vastustuskykyni romahtamiseen. Enhän minä yleensä näin usein ole sairastellut, nykyään muutenkin harvemmin. Syksystä lähtien olen viettänyt tavallista liikkuvaisempaa elämää. Olen käynyt opintojeni vuoksi säännöllisesti Tampereella, lisäksi istun työhuoneella, jossa ihmiset vaihtuvat. Salillakin on paljon porukkaa. Joka paikassa on eri pöpöt. Ennen kävin vain töissä.  Lisäksi aikataulu on ollut tiivis, ja yöunet ovat jääneet vähiin. Kaikesta uudesta huolimatta en ole halunnut tinkiä juoksutreeneistä, vaan olen mahduttanut niitä aina illan tunteihinkin, vaikka aamulla olisi ollut aikainen herätys. Ä

Sairausviikko 48 ja ihan kiva 49

Sunnuntai-ilta oli kylmä ja kirkas. Seuraa kahden viikon treenikatsaukset, sillä ensimmäinen noista jäi niin tyngäksi sairastelun vuoksi, ettei siitä kannattanut ryhtyä yksikseen kirjoittelemaan. Viikko 48 oli ihan hyvällä mallilla vielä tiistaina, mutta keskiviikkoiltana väsymys painoi jo epätavallisen paljon. Leivoin kuitenkin lasten kanssa pipareita, enkä olisi voinut kuvitella, miten kipeä torstaina olinkaan. Kerrataan nyt kuitenkin se alkuviikko. VKO 48 Ma: Kevyt PK 38:20 / 5,5 km / 7:02 / KS 144 MS 170, loppuun pari sadan metrin vetoa        Vapaauintikurssi 1h / 1200 m Ti: Verkka 7:00 / 1 km       Kuntosalitreeni 1 h Maanantaina olin istunut koko päivän sisällä lukemassa ja kirjoittamassa, joten kun mies ja lapset tulivat kotiin, käväisin äkkiä lyhyellä happihyppelyllä. Satoi hentoisesti lunta, eikä ollut liukasta, joten jalassa olivat New Balancen Fresh Foamit, jotka ovat osoittautuneet aika mainioiksi talvitossuiksi. Eihän niissä tietenkään mitään nastoja

Mäkivedot are back! Viikko 47

Bussin ikkunasta, matkalla Tampereelle. Tuntuu vähän hölmöltä muistella viime viikon treeniviikkoa täältä sängynpohjalta, mutta niinhän se on, että kun juoksemaan ei pääse, lenkkipolulle kaipaa yhä kipeämmin. Tämän viikon treenit olivat vielä tiistaina hyvässä käynnissä, mutta keskiviikkona vilunväreet kiihtyivät ja vaikka leivoimme lasten kanssa illalla pipareitakin, olo huononi. Ihmettelin, miten punttitreenistä voi tulla lihakset kosketusaroiksi, mutta flunssalla olikin jo näppinsä pelissä. Torstaina kuvittelin aamutuimaan lähteväni Tampereelle, mutta kun alkoi viluttaa ihan tosissaan, käännyin kannoillani ja menin takaisin sänkyyn. Onneksi! Iltapäivällä olin 38,3 asteen kuumeessani aivan poissa pelistä, paikat särkivät koko ajan enkä jaksanut raahautua edes syömään.  Viime viikon treenit sujuivat kuitenkin ihan hyvin. Maanantaina tosin skippasin vaparikurssin, koska olin aikaisesta Tampereen-reissusta niin poikki. Viikko 45: Ma: Lepo Ti: Mäkivetoja 5 x 200m