maanantai 18. syyskuuta 2017

Erilaisia vetoharjoituksia

Omaa juoksua olisi hyvä välillä kuvata videolle. Toistaiseksi olen saanut aikaiseksi vain still-kuvia.

















Vihdoin olen saanut treenivaihteen päälle. Ja nyt viikon ajan juostua jopa ilman sitkeää seuralaistani, takareiden kiristystä ja kipua. Kerron siitä ja syyn selviämisestä ensi kerralla, mutta nyt on luvassa erilaisia vetoharjoituksia, joilla tavoittelen enemmän voimaa ja kovempaa vauhtia.

Olen päättänyt tehdä yhden vetoharjoituksen viikkoon, ja aika hyvin se on tähän mennessä onnistunutkin. Vain kerran vedot ovat jääneet tekemättä, kun lomailimme Espanjassa ja siellä oli totaalinen lomavaihde päällä, kerrankin.

Ensimmäisellä kerralla olimme miehen kanssa Ruissalon Kansanpuiston vetosuoralla tekemässä 500 metrin vetoja parin minuutin palautuksella. En ollut juossut kovaa ikuisuuksiin, vetotyyppisesti viimeksi keväällä, viissatasia ehkä vuosi sitten. Ajattelin, että kuusi vetoa on ihan riittävästi, mutta siinä juostessa kävi selväksi, että on parempi typistää määrä neljään. Vauhdit olivat tippuneet kulta-ajoista huomattavasti, mutta sain itsestäni silti ihan hyvää hapenottokyvyn rasitusta irti.

Speksit:
1/4 4:58/km KS 166 MS 176
2/4 4:48/km KS 169 MS 179
3/4 4:48/km KS 171 MS 181
4/4 4:56/km KS 173 MS 182


Turussa on helppo harrastaa juoksemista. Tarjolla on jos jonkinlaista seuraa ja ryhmää kovempiin harjoituksiin. Muun muassa tiistaisin Turku juoksee -treenit, jotka starttaavat aina Kupittaan vanhalta kaivorakennukselta kello 18. Tiukkaa juoksuohjelmaa yksin suorittaessani haikailin aina näihin tiimijuoksuihin. Nyt vihdoin olen päässyt maistamaan yhteistreenien autuutta. Seuraavan viikon torstaina suuntasimme nimittäin miehen kanssa Finnish Maraton Runnersin vetotreeneihin Kupittaalle. Loputtomasta tarjonnasta kertoo sekin, että emme ensin löytäneet oikeaa porukkaa vaan olimme lähteä jonkin toisen ryhmän matkaan tekemään kymmenen minuutin vetoja. Autoon unohtuneita juomapuolloja hakiessamme silmiin kuitenkin osui FMR:n asuihin sonnustautuneita juoksijoita, joten vaihdoimme porukkaa lennosta.

Luvassa oli "eri mittaisia, lyhyehköjä vetoja ympäri Kupittaan aluetta". Mukana oli kourallinen juoksijoita, joista yksi nainen minun lisäkseni. Verkkavauhti sai minut läähättämään. Se oli alle kutosen vauhtia. Tipuimme kyydistä, mutta en antanut sen häiritä. Tunnelma oli hyvä. Vetoihin lähdimme harjoituskenttien vierestä, ensimmäinen 150 metriä. Pysyin porukan mukana, mutta juoksin täysillä. Olin itseäni noin sata kertaa kovemmassa seurassa. Mies pysyi porukan mukana paremmin loppuun asti, itse jouduin parissa vedossa vaihtamaan kävelyksi. Juoksimme 13 vetoa alle minuutin palautuksella, sitten jätimme homman sikseen. Muut juoksivat varmaan parikymmentä vetoa. Kilometrejä meille tuli 2,52, eli treeni oli todella kova.

Speksit alla:
1/13 150m 0:33 KS 131 MS 167
2/13 300m 1:05 170 178
3/13 200m 0:52 170 177 (tässä piti kävellä kun en tiennyt pituutta ja lähdin ihan liian lujaa)
4/13 100m 0:20 156 168
5/13 140m 0:35 163 174
6/13 130m 0:32 167 173
7/13 130m 0:33 164 173
8/13 300m 1:46 165 178 (tämä myös lopusta kävellen)
9/13 200m 0:52 172 178 (palautus jäi todella lyhyeksi)
10/13 200m 0:52 173 178
11/13 120m 0:34 167 175
12/13 300m 1:22 171 179
13/13 150m 0:38 164 173

Oli kivaa, mutta tulin siihen tulokseen, että nuo vauhtivedot minun on syytä tehdä itsekseni tai miehen kanssa, ennen kuin siirrytään halliin. Pitää pysyä siinä omassa tahdissa ja kehittyä siitä pikku hiljaa kovemmaksi.

Seuraavalla viikolla oltiin taas FMR:n matkassa, tällä kertaa mäkitreeneissä Hirvensalossa. Laskettelurinteen hissikuilua ylös ja alas kymmenen kertaa 245 metriä, alle minuutin palautuksella. Ensimmäinen alastulo tehtiin kiemurtelevaa mäkiautorataa, mutta vaihdettiin sitten hissikuiluun muiden kanssa. Eräs kovakuntoinen hirmujuoksija veti ylös hissikuilua ja alas mäkiautorataa kymmenen kertaa ilman palautuksia, vauhti näytti pysyvän sekä ylös että alas samana. Itse jouduin vaihtamaan kävelyksi aina vähän alle sadan metrin jälkeen. Jalassa oli tavalliset New Balancet, mikä oli huono valinta, alaspäin juokseminen ei ollut kovin varmaa ja jouduin jarruttelemaan. Treenin jälkeen oli sellainen olo, että on juossut pari maratonia.

Speksit alla:
Ylöspäin mennessä:               Alaspäin tullessa:
1. 2:50 KS 156 MS 165         1. Eka alastulo mäkiautorataa n. 430m 2:12 KS 155 MS 169
2. 2:56 KS 170 MS 177       2. Tokasta eteenpäin samaa hissilinjaa alas kuin ylös 245m: 1:29 159 169
3. 3:04 KS 170 MS 177        3. 1:30 KS 169 MS 174
4. 3:09 KS 173 MS 178        4. 1:36 KS 163 MS 172
5. 3:08 KS 171 MS 178        5. 1:28 KS 157 MS 170
6. 3:05 KS 171 MS 177        6. 1:33 KS 156 MS 170
7. 3:07 KS 171 MS 177       7. Kello jäi laittamatta päälle
8. 3:17 KS 171 MS 175        8. 1:27 KS 160 MS 171
9. 3:15 KS 173 MS 178        9. 1:26 KS 160 MS 169
10. 3:17 KS 169 MS 174      10. 1:27 KS 161 MS 167

Vauhti hidastui nopeimmasta loppua kohden melkein puoli minuuttia. Jokaisen vedon jälkeen palauduin nopeasti. Pidän mäkivedoista huomattavasti enemmän kuin tasaisen vauhtivedoista ja suppean haastattelukierroksen perusteella olen mielipiteineni vähemmistössä. Se antaa aiheen hypoteesille, että juoksen vauhtivedot omaan tasooni nähden aina liian lujaa. Ensi kerralla kiinnitän tähän huomiota, eli tämän viikon torstaina, kun menemme miehen kanssa taas Ruissalon vetosuoralle: 6x1000/2'.

(Välikommentti: On mahtavaa, että olen saanut lenkkikaverin omasta miehestäni. On siistiä tehdä yhdessä sellaista asiaa, josta kumpikin on innoissaan. Myös aikataulujen sopiminen on helppoa, ja tässä kullanarvoisena apuna ovat lapset aina iloisina luokseen kutsuvat vanhempani, jotka asuvat vieläpä sopivasti matkan varrella Ruissaloon.)

Mäkivedot ovat osoittautuneet ihan superhyväksi treeniksi. Ensimmäisen kerran jälkeen lähdimme Espanjaan, ja lepäsin viikon, tosin käveltyä tuli huolella. Mutta kun palasimme kotiin ja menin lenkille, ihmettelin matalalla pysytteleviä sykkeitäni. Samanlaisessa polkumaastossa ne olisivat aiemmin ponkaisseet noin kymmenen lyöntiä tiheämmäksi minuutissa, mutta nyt ei. Arvatkaapa olenko odottanut tätä hetkeä, puoliksi arvellen, ettei sitä koskaan tule.

Kunnon kohoaminen kävi selväksi Hirvensalon toisissa mäkitreeneissä, jotka teimme pari viikkoa ensimmäisten jälkeen. Tällä kerralla porukkaa oli vähemmän, ja treenin vetäjä valmistautui lauantaisiin Ruissalojuoksuihin, joten hän juoksi (huom! juoksi) vain kolme nousua. Itse olin ollut koko päivän vetelä ja viluinen, ja tunnustelin neuroottisena kurkkuani, onko se aavistuksen karhea. Mutta kun pääsin mäkeen, johon ei siis yhtään olisi huvittanut lähteä, väsymys ja velttous olivat tiessään. Nousin kolme, sitten miehen kanssa vielä kaksi päälle, joiden jälkeen olin niin täysissä sielun ja ruumiin voimissa, että vetäisin vielä yhden ihan yksikseni. Tällä kertaa tulimme kaikki laskut mäkiautorataa, noin 430 metriä. Yhteensä treenin pituus 4,05 kilometriä laskua ja nousua. Nyt jaksoin juosta ylämäkeen paljon pidemmälle kuin edellisellä kerralla, ja samalla nousulla vielä toiseen kertaan, lähellä huippua. Kävelin siis enää jyrkimmät kohdat. Nousut myös sujuivat huomattavasti nopeammin, eikä eroa nopeimman ja hitaimman välissä tullut enää kuin 11 sekuntia. Kehitys on siis kehittynyt!

Ylöspäin:                                        Alaspäin:
1. 2:46 KS 162 MS 168                1. 2:14 KS 149 MS 162
2. 3:03 KS 166 MS 172                2. 2:21 KS 151 MS 162
(kello jäi päälle, meni nopeammin)
3. 2:43 KS 167 MS 176                3. 2:14 KS 148 MS 163
4. 2:45 KS 165 MS 173                4. 2:26 KS 147 MS 157
5. 2:53 KS 164 MS 174                5. 2:37 KS 143 MS 154
6. 2:54 KS 165 MS 173                6. 2:15 KS 149 MS 153

Aiomme käydä joka toinen torstai vetämässä näitä niin kauan kuin säät sen sallivat. Jalassa oli muuten toisella kerralla Inovin X-Talonit, jotka varmasti myös vaikuttivat ainakin tuntumaan suotuisasti.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Juoksumessut 30.9.

Messujen näytteilleasettajia.


Juoksukoulu Vauhtisammakon Anni otti yhteyttä ja kysyi, haluaisinko osallistua Juoksumessuille, jotka järjestetään Turussa Vauhtisammakon toimistolla (Sirkkalankatu 13) 30. syyskuuta. Ilahduin pyynnöstä, sillä ohjelman perusteella messuilla on vaikka mitä itseänikin kiinnostavaa juoksuaiheista ohjelmaa ja nähtävää. Lisäksi oli kiva huomata, että vaikka blogini on kellunut hiljaisuudessa läpi kesän, se noteerattiin silti mukaan.

Messujen yhtenä ohjelmanumerona on Juokse juoksubloggaajien kanssa -lenkki,  johon siis osallistun bloggaajan ominaisuudessa. Lenkin reitistä vastaavat Endorfiinikoukussa-blogin Elina sekä turkulainen juoksijapariskunta Tanja ja Jarkko. Mukana lenkillä ovat myös muiden muassa Susanna, Poppis, Jenna ja Katri. Yhteislenkki kestää tunnin ja alkaa kello 14.15 Vauhtisammakolta. Luvassa on kevyttä hölkkäilyä ja höpöttelyä bloggaajien kanssa. Lähde sinäkin lenkille!

Juoksumessuilla on vaikka mitä nähtävää. Itseäni kiinnostaa erityisesti Hoka One One -kenkien testitreeni, sillä niin moni juoksija on noita kenkiä hehkuttanut, että on pakko itsekin päästä kokeilemaan, millaiset ne oikein ovat. Itsehän olen kulkenut vannoutuneesta Adidas-naisesta New Balancen kannattajaksi, mutta ainahan sitä voi testailla. Oma jalkani on enemmän kapealestinen, joten saapa nähdä, miten pelittävät, olen ymmärtänyt, että Hokat olisivat hyvät erityisesti leveämpään jalkaterään. Lisäksi kenkien myyntipisteellä on tarjolla 50 euron hintaan testipareja, joten aika edukkaasti pääsisi nyt hyvällä tuurilla näihin kenkiin käsiksi.

Olen ilmoittautunut myös High Roller -tunnille, sillä kiinnostaa aina oppia uusia rullaustekniikoita. Tunnilla tutustutaan High Roller -kehonhuoltolaitteeseen.

Näytteilleasettajina on muun muassa kompressiotuotteita valmistava 2XU, Salomon, treenivaatteita tehtaileva Yvette Finland. Testitreenillä pääsee kokeilemaan Hoka One One -kenkien lisäksi New Balancen ja FEET:n juoksutossuja, Salomonin maastokenkiä ja juoksureppuja sekä Suunto Spartan -kelloja.

Messujen ohjelma:

10 Messut aukeavat Vauhtisammakolla (vapaata kiertelyä)
11-12.15 New Balancen, FEET:n ja Hoka One One -kenkien sekä Suunnon Spartan -kellojen testitreeni
14 Messuosastot sulkeutuvat ja ohjatut tunnit alkavat
14.15 HighRoller -tunti (Vauhtisammakko, varaa paikka)
14.15-15.15 Juokse juoksubloggaajien kanssa -lenkki lähtee, vetäjänä Endorfiinikoukussa-blogin Elina. Mahdollisuus lenkillä testata Suunnon Spartan -kelloja.
14.30 Maastokenkien testitreeni Luolavuoressa, Salomon ja Hoka one one sekä Sarva
15.30 HighRoller -tunti

Lisäksi messuilla on mahdollisuus osallistua PureMoven joogatunneille, jotka ovat oman kokemukseni perusteella todella laadukkaita.

Tule siis hankkimaan juoksuharrastukseesi lisäenergiaa messuilta! Vähän hirvittää, kuinka paljon sitä tuolla mahtaa oikein köyhtyä, mutta muiden juoksijoiden tapaaminen on niin hauskaa, että eiköhän sillä hinnalla uskalla ottaa riskin :)

lauantai 2. syyskuuta 2017

Maaria Trail Cup 19.8.

Kuva: Maaria Trail / Turku Trail Cup. Märillä ja liukkailla poluilla oli tunnelmaa.

Olen todistettavasti päässyt osallistumaan myös toisiin juoksukisoihin tänä kesänä takareisiongelmista ja harjoittelemattomuudesta huolimatta. Joskus NUTS Ylläs Pallas -kisan jälkimainingeissa muistan ilmoittaneeni mieheni ja itseni Turku Trail Cupin Maarian osuudelle, joka juostiin 19.8. Kisaraportti on ainaisten kiireiden vuoksi jäänyt kirjoittamatta, mutta yritän nyt palauttaa mieleeni tuon mutaisen ja märän mutta sitäkin hauskemman kokemuksen.

Ylläksen polkujuoksuturneen jälkeen olin kokonaista neljä viikkoa juoksematta, ja oikeastaan urheilemattakin. Ainakin oli tullut huolella palauduttua ja annettua kaikenmaailman kroonistuneiden vaivojen parantua. Olin pari viikkoa Italiassa opintoihini liittyvässä kesäkoulussa, ja siellä oli niin tiivis aikataulu, että kävin vain kerran uimahallissa kauhomassa 1,6 kilometriä vapaauintia. Kiirettä piti vielä viikon Suomeen palattuani, mutta sitten vihdoin sunnuntaina, elokuun 13. päivänä pääsin lenkille. Menimme miehen kanssa Ruissalon poluille, josta tuli mukava 10,5 kilometrin matka melko helpolla reitillä. Vaikka olen juossut Ruissalossa vaikka kuinka, nuo polut ovat jostakin syystä jääneet koluamatta. Kiva lenkki!

Olen pitänyt kesän aikana yllä peruskuntoani pyöräilemällä ja uimallakin, mutta nyt viimeistään huomasin juoksukuntoni huononemisen. Kymppi poluilla tuntui kuin olisin vetäissyt rankemmankin siivun, ja syke nousi paikoin ihan kiitettäviin lukemiin. On päivänselvää, että näin on tapahtunut, mutta en anna tosiasian masentaa. Nyt kuntoa on todella motivoivaa alkaa hilata paremmaksi ja nähdä miten nopeasti se tapahtuu. Keskiviikkona suuntasimme taas miehen kanssa Ruissaloon, tällä kertaa vuorossa oli 500 metrin vedot 2 minuutin palautuksella. Olin ajatellut, että vetoja saisi tulla 5 - 6, mutta kun niitä sitten ryhdyttiin kiskomaan, huomasin, että tässä vaiheessa neljä on tarpeeksi. Vauhdit ovat toki huippuhetkistä hiipuneet, ne olivat 4:58 - 4:48. Oikeastaan aika hassua, että vasta jälkikäteen sitä tajuaa, että oli sittenkin kovimman treenivaiheen keskellä ihan hyvässä kunnossa. Oli silti kivaa päästä taas juoksemaan, ja juosta myös "kovaa". Takareisi oli aika iisisti, mutta tuntemuksia oli edelleen.

Siksi päätin tarttua turkulaisen joogastudion Pure Moven tutustumistarjoukseen, jotta saisin pidettyä kehonhuollosta alkavan treenikauden keskellä kiinni. Perjantaina olin siis yin & yang -fuusiojoogassa, joka tapahtui 35 asteen lämmössä. Siellä venyessäni paikallistin oikeasta takareidestäni syväjumin, jonka tajusin vaivanneen koko ajan keväästä lähtien. Jotenkin takareiden syvät lihakset ovat jänneinsertiitin seurauksena vetäneet kramppiin, eikä jalka ole päässyt missään vaiheessa kunnolla rentoutumaan. Jooga teki todella hyvää ja iski samalla tosiasiat kasvoille. Kävin nimittäin säännöllisesti joogassa ennen kuopukseni syntymää, ja nyt sain huomata, miten paljon kehoni oli niihin aikoihin verrattuna kangistunut. Muutos oli järkyttävä. Päätin, että siihen tulee nyt muutos, koska olenhan jo todistanut itselleni, että kiirehtimällä en pääse parempiin tuloksiin, päinvastoin saan itseni hajalle. Miksen voisi siis tavoitella parempaa juoksukuntoa tällä kerralla itselleni armollisemmin ja todella nauttimalla kaikesta, mitä teen?

Lauantaina koitti kisapäivä. Oli jännittävää, kun ensi kertaa miesmuistiin en tavoitellut mitään aikaa, edes salaa, vaan tällä kerralla olin mukana uteliaisuudesta ensinnäkin tutustuakseni uuteen polkureittiin ja toiseksi todetakseni, mikä oma kuntoni todellisuudessa on. Aamulla tuli kiire, ja lopulta olimme Maarian Mahdin urheilutalolla vasta lähempänä kello 10.30, kun lähtö oli kello 11. Olin taas matkassa miehen kanssa, josta on tullut säännöllinen lenkkikumppanini. Hän on myös vähemmällä treenaamisella tullut hyvin nopeasti nopeammaksi ja kestävämmäksi kuin minä, joten yhdessä harjoitteleminen on oikeasti motivoivaa, molemmille. Haimme numerolaput ja verkkailimme lähelle lähtöpaikkaa, jonne oli urheilutalolta noin 800 metrin matka. Satoi, mutta kosteus tuntui tekevän tulevasta suorituksesta vain miellyttävämpää. Ehdin tehdä ihan huolellisesti kaikki perinteiset kevätjuhlaliikkeet aukkareineen, liikkuvuusharjoituksineen ja venyttelyineen, ja sitten jolkottelimme lähtöalueelle pientä riippusiltaa pitkin.

Porukkaa oli aika paljon, ja näin heti tuttujakin. Minulla ei ollut reitistä oikein mitään hajua, mutta Taivaanrannan juoksija -blogia kirjoittava Anne, joka on osallistunut jo pariin aikaisempaakin Turku Trail Cupin osakilpailuun, kertoi, että luvassa on paljon rankempi matka kuin vaikkapa Ruissalon poluilla. Lisäksi polut olivat kuulemma todella mutaiset rankkojen sateiden vuoksi. Bongasin myös Sporttaillaan-Hannan, oli kiva saada seuraamilleen blogeille kasvot tekstien takana. Ehdittiin siinä hetki vaihtaa ajatuksia, ennen kuin lähdön hetki koitti. Lähtöpaikka sijaitsi metsässä, joten pääsimme heti polkuun käsiksi. Asemoiduin jonnekin puolivälin tienoille, sillä samaan aikaan matkaan lähtivät sekä 10 kilsan että tuplamatkan juoksijat. Kovimmat olivat tietysti kärjessä, ja sinne ei ollutkaan mitään asiaa. Polut olivatkin todella mutaiset ja märät, mutta jostakin syystä minua ei pelota juosta kovaa mutkaisilla poluilla, edes alamäkeen. Märät juurakotkaan eivät haittaa, mutta märillä kallioilla alan vaistomaisesti jarruttelemaan.

Letka asettui nopeasti uomiinsa, ja pääsin juoksemaan omaa vauhtiani. Mies meni jo ensimmäisellä kilometrillä menojaan, eikä kiemurtelevilla poluilla näköyhteys säilynyt kuin juuri pariin edellä menevään. Huohotin heti alussa voimakkaasti, mutta hengästymiseni ei tuntunut vaikuttavan tahtiin, tai tuntui että jaksan painaa, vaikka huohottaminen antoikin varmaan ymmärtää jotakin muuta. Toisin sanoen en ollut niin piipussa, miltä kuulostin. Jos olen huono vauhdin säätelyssä sileällä, poluilla siitä ei tunnu tulevaan senkään vertaa mitään. Tai oikeastaan en edes yritä jakaa voimiani, menen vain niin lujaa kuin pääsen. Metsässä tulee kuitenkin tasaisin väliajoin maastoja, joissa ei pääse kovin vauhdikkaasti, tai minä en pääse, ja silloin syke ehtii palautua maltillisemmaksi ja voimia säästyy pidemmälle. Ehkä siksi annan mennä silloin kuin kulkee, enkä sen enempää mieti, riittävätkö rahkeet.

Maarian reitti oli monipuolinen, haasteellinen - ja niin kiva! Sain metsästä taas oikein kipinän juoksuharrastuksen jatkamiseen. Vaikka kroppani oli edellisen viikon treeneistä kipeä ja erityisesti edellisen illan joogasta jumissakin, pääsin ihan hyvään menoon. Kelloa en tyypillisesti vilkuillut muuta kuin ajan ja matkan osalta, sykevyö oli ikävästi unohtunut kotiin. Tapahtui taas sellaista haitariliikettä kuin Ylläksellä. Alkumatkasta juoksin aika monen ohitse, mutta ylämäissä takaa tulevat ottivat minua helposti kiinni. Vaihdoin hyvin lepsuin perustein aina maaston kohotessa kävelyksi, mutta koska alamäessä uskallan mennä, sain hävityssä ajassa myös kiinni. Puolimatkassa oli koko reitin jyrkin ja pisin mäki, ja kun sitä siinä puuskutin menemään, mäen laella odotelleet toimitsijat huudahtivat, että onkos tuo nyt sitä juoksua?! Hymyssä suin, ei lainkaan ikävään sävyyn. Oli alkanut sataa ihan saavista kaataen, eikä siinä ollut oikeastaan mitään muuta tehtävissä kuin jolkotella vain eteenpäin. Vauhti oli hiipunut, mutta en ollut enää niin hengästynyt. Tuntui silti, etten yhtään kovempaa pääsisi, housut olivat litimärät, paita oli litimärkä, hiukset olivat litimärät. Onneksi ei ollut kylmä.

Jossakin kohdassa tuplamatkaa juossut Hanna porhalsi ohitseni, ja mietin, että onneksi itselläni on tahkottavana vain puolet siitä. Jossain kohdin, ehkä kolmisen kilometriä ennen omaa maaliani menin puolestani Hannan ohi, mutta sen jälkeen on alkanut matka painaa ja voimat huveta, sillä en ole lainkaan huomannut, kuinka Hanna on mennyt vielä kertaalleen minun ohitseni ja lähtenyt seuraavalle kierrokselle ennen kuin itse ehdin maaliin. Meinasin myös sekoilla pari kertaa reitillä, mutta se johtui ihan omasta tyhmyydestäni, sillä kaksikin eri kertaa olin hypätä maahan vedetyn, valkoisen reittilakanan ylitse, kun kuvittelin jotenkin sumenevassa mielessäni, että nauhat ovat sellaisia maratonilta tuttuja ajanottopisteitä. Ainakin ensimmäisellä kerralla perässäni juosseet olivat tulla johdetuksi harhaan, eikä ihme, että jonkin ajan päästä he katsoivatkin parhaaksi mennä minusta ohitse. Jaloissani vain ei ollut jerkkua. Mielikuvissani liihoittelin märillä ja liukkailla kallioilla vuorikauriin lailla yli juurakoiden ja mättäiden, mutta vielä aivan viimeisellä kilometrillä porhalsi ohitseni naisporukka, jonka kanssa olimme ohitelleet vuoron perään, ja sekös minua kismitti.

Oli muuten hienoa, että kaatosateessakin metsään oli tullut nuorta ja vanhaa porukkaa kannustamaan, yhdessäkin tiukassa kulmassa luulin ensin erästä vihreään sadetakkiin pukeutunutta miestä puuksi. Lapset hurrasivat, ja se tuntuu aina kivalta. Oma kelloni näytti koko ajan muutaman sadan metriä vähemmän kuin kilometrimerkit, joten kun kellossani luki 9,4 kilometriä, aloin jo odotella loppusuoraa. Kuulin, että takaani lähestyi joku, mutta onneksi loppumatka oli alamäkivoittoinen ja sain kiihdytettyä tahtia. Kunnon loppukirikin taisi irrota. Maaliin tulin ajassa 1.12.47, oma kelloni näytti 1.12.36 ja matkaksi 9,59. Virallisten tietojen mukaan tahti oli 7:16, joten tuolle reitille omaan kuntooni nähden loppujen lopuksi kuitenkin ihan hyvä. Naisten yleisessä sarjassa oli 11/20.

Garminin tahtikäppyrän mukaan sain sittenkin nostetta loppua kohden. Saattoi kyllä reittiprofiili olla suotuisa myös.

Venyttelyjen jälkeen oli mahtavaa suunnata Maarian Mahdin urheilutalolle syömään jauhelihakeittoa ja saunaan. Lauteilla viimeistään huomasin, että olen ihan kuitti. Takareisi oli kiristellyt matkan varrella, mutta nyt kun magneettikuvan perusteella tiedän, että siellä ei ole mikään kohta rikki, aion jatkaa joogassa käyntiä. (Tällä hetkellä jalka tuntuu viiden joogakerran jälkeen jo huomattavasti elastisemmalta, joten syväjumi on luultavasti sulamassa.)

Oli kyllä kiva rykäisy! Siitä oli monenlaista iloa: 1) pääsin vihdoinkin juoksemaan lappu rinnassa, 2) pääsin juoksemaan kisoissa mieheni kanssa, 3) oli mahtavaa juosta mudassa ja kaatosateessa (etenkin edellisen päivän kammottavat tapahtumat Turun torilla unohtuivat mielestä ainakin hetkeksi), 4) näin juoksututtuja ja oli kivaa vaihtaa heidän kanssaan kuulumisia, 5) tuli ihan kamala into kasvattaa jälleen kuntoa ja alkaa treenata ihan tosissaan!

Siksipä kotiin päästyämme ilmoitin meidät heti Trail Cupin viimeiseen osakilpailuun Parmaharju Trailille, joka juostaan lokakuussa. Siellä onkin sitten 20 kilometrin matka.


Kuva: Maaria Trail / Turku Trail Cup