lauantai 9. syyskuuta 2017

Juoksumessut 30.9.

Messujen näytteilleasettajia.


Juoksukoulu Vauhtisammakon Anni otti yhteyttä ja kysyi, haluaisinko osallistua Juoksumessuille, jotka järjestetään Turussa Vauhtisammakon toimistolla (Sirkkalankatu 13) 30. syyskuuta. Ilahduin pyynnöstä, sillä ohjelman perusteella messuilla on vaikka mitä itseänikin kiinnostavaa juoksuaiheista ohjelmaa ja nähtävää. Lisäksi oli kiva huomata, että vaikka blogini on kellunut hiljaisuudessa läpi kesän, se noteerattiin silti mukaan.

Messujen yhtenä ohjelmanumerona on Juokse juoksubloggaajien kanssa -lenkki,  johon siis osallistun bloggaajan ominaisuudessa. Lenkin reitistä vastaavat Endorfiinikoukussa-blogin Elina sekä turkulainen juoksijapariskunta Tanja ja Jarkko. Mukana lenkillä ovat myös muiden muassa Susanna, Poppis, Jenna ja Katri. Yhteislenkki kestää tunnin ja alkaa kello 14.15 Vauhtisammakolta. Luvassa on kevyttä hölkkäilyä ja höpöttelyä bloggaajien kanssa. Lähde sinäkin lenkille!

Juoksumessuilla on vaikka mitä nähtävää. Itseäni kiinnostaa erityisesti Hoka One One -kenkien testitreeni, sillä niin moni juoksija on noita kenkiä hehkuttanut, että on pakko itsekin päästä kokeilemaan, millaiset ne oikein ovat. Itsehän olen kulkenut vannoutuneesta Adidas-naisesta New Balancen kannattajaksi, mutta ainahan sitä voi testailla. Oma jalkani on enemmän kapealestinen, joten saapa nähdä, miten pelittävät, olen ymmärtänyt, että Hokat olisivat hyvät erityisesti leveämpään jalkaterään. Lisäksi kenkien myyntipisteellä on tarjolla 50 euron hintaan testipareja, joten aika edukkaasti pääsisi nyt hyvällä tuurilla näihin kenkiin käsiksi.

Olen ilmoittautunut myös High Roller -tunnille, sillä kiinnostaa aina oppia uusia rullaustekniikoita. Tunnilla tutustutaan High Roller -kehonhuoltolaitteeseen.

Näytteilleasettajina on muun muassa kompressiotuotteita valmistava 2XU, Salomon, treenivaatteita tehtaileva Yvette Finland. Testitreenillä pääsee kokeilemaan Hoka One One -kenkien lisäksi New Balancen ja FEET:n juoksutossuja, Salomonin maastokenkiä ja juoksureppuja sekä Suunto Spartan -kelloja.

Messujen ohjelma:

10 Messut aukeavat Vauhtisammakolla (vapaata kiertelyä)
11-12.15 New Balancen, FEET:n ja Hoka One One -kenkien sekä Suunnon Spartan -kellojen testitreeni
14 Messuosastot sulkeutuvat ja ohjatut tunnit alkavat
14.15 HighRoller -tunti (Vauhtisammakko, varaa paikka)
14.15-15.15 Juokse juoksubloggaajien kanssa -lenkki lähtee, vetäjänä Endorfiinikoukussa-blogin Elina. Mahdollisuus lenkillä testata Suunnon Spartan -kelloja.
14.30 Maastokenkien testitreeni Luolavuoressa, Salomon ja Hoka one one sekä Sarva
15.30 HighRoller -tunti

Lisäksi messuilla on mahdollisuus osallistua PureMoven joogatunneille, jotka ovat oman kokemukseni perusteella todella laadukkaita.

Tule siis hankkimaan juoksuharrastukseesi lisäenergiaa messuilta! Vähän hirvittää, kuinka paljon sitä tuolla mahtaa oikein köyhtyä, mutta muiden juoksijoiden tapaaminen on niin hauskaa, että eiköhän sillä hinnalla uskalla ottaa riskin :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin niin totta vie on! Ja kivaa päästä lenkille yhdessä, ihan kunnolla :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! En ole juoksumessuista koskaan kuullutkaan..=) Nyt täytyy katsella aikatauluja voisiko ne sopia.. Joogatunnitkin kiinnostaisi ja high roller-tunti myös.. =)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olisi, jos pääsisit poikkeamaan, messujen sisältö on musta oikein onnistunut! Odotan myös yhteislenkkiä, nyt kun juokseminen alkaa olla melkein täysin kivutonta melkein puolen vuoden jälkeen :)

      Poista
  3. Hei kuulostaapa hauskalta! Oikein mukavaa juoksumessuilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu 🙂 Harmi kun asut niin kaukana. Toisaalta mun tekis mieli joskus päästä sinne jylhien korpimaisemiin juoksemaan - ja hiihtämään! Täytyykin laittaa se haavelistalle ja katsoa, miten se joskus toteutuisi.

      Poista