Running Diaries

Matin sanoissa piilee kullanarvoinen viisaus. Kun olin pieni, meillä katsottiin paljon urheilua. Istuin nenä kiinni ruudussa, kun Matti hyppäsi korkealta hyppyrimäestä milloin missäkin kisoissa. Muistan myös, miten jännitin naisten ja miesten yksilö- ja viestihiihtoja. Olen sen verran iäkäs, että muistan, miten v-tyyli tuli mäkihyppykisoihin ja miten perinteisen rinnalla alettiin hiihtää vapaatyylillä. Nopeasti nuo lajivariaatiot hyväksyttiin suomalaiskatsomoissakin pakollisista soraäänistä huolimatta. Katselin urheilua sekä talvella että kesällä, ja vaikka kirjoitin kuudennella luokalla ainekirjoituksen Tapio Korjuksen MM-kullan arvoisesta heitosta ja sain siitä puhtaan kympin, olen ollut aina erityisesti talviurheilun fanittaja. En ole koskaan pysähtynyt miettimään, miksi näin, mutta nyt syy tuntuu selvältä. Talviurheilussa olosuhteet tekevät kokonaisuudesta vielä kaksi verroin vaativamman, pakkasta voi olla parikymmentä astetta ja lunta tuiskuttaa naamaan, mutta sieltä vain ka

Olen täydellisen ihastuksissani löydettyäni kokonaan uuden lajin ja ratkaistessani samalla ikiaikaisen pulmani, miten saisin treenattua riittävän matalilla sykkeillä, jotka kehittävät parhaiten peruskestävyyttä. Aerobinen kynnykseni on 152, ja suurimman osan treeneistä tulisi tapahtua sykearvon tuntumassa tai sen alle. Tosiasia kuitenkin on, että kun juoksen, sykkeeni ei paljon alle tuon kynnyksen koskaan ole. Ikinä se ei ainakaan ole 130, joka olisi noin 70 prosenttia maksimisykkeestäni. Reippaalla kävelyvauhdilla en taas saa sykettäni nousemaan kuin 110:een, ylämäissä satunnaisesti 120:een. Useimmiten kävelylenkkien keskisyke on kuitenkin sadan pinnassa tai alle.  Peruskestävyyttä kehittävä sykealueeni on siis treenatessani ollut jatkuvasti paitsiossa. Vain luisteluhiihtämisellä syke pysyttelisi toivotuissa lukemissa. Vaan kun ei ole lunta,  hiihtämään ei pääse riittävän usein. Hiihtoputki on Paimiossa, mutta eipä sinne tule kovin usein lähdettyä.  Viime lauantaina päätin k